Siirry sisältöön

Tag: metsästys

Metsähanhen metsästyskieltoa jatketaan tulevana metsästysvuonna

Maa- ja metsätalousministeriö on antanut asetuksen metsähanhen metsästyksen kieltämisestä koko maassa tulevan metsästysvuoden ajaksi. Metsähanhen metsästys keskeytettiin viime vuonna, sillä taigametsähanhikanta on taantunut 1990-luvulta alkaen merkittävästi. Ministeriö on rajoittanut vuodesta 2011 lähtien metsähanhen metsästystä ajallisesti ja alueellisesti.

Tutustu uusiin riista-aiheisiin blogeihin

Suomen riistakeskuksen riista.fi-sivuilla on avattu blogisivusto, johon on koottu riista-aiheisiin liittyviä blogeja. Uusien blogien kirjoittajat ovat riista-alan harrastajia, työntekijöitä sekä metsästyksestä kiinnostuneita ihmisiä. Blogien aiheet vaihtelevat riistahallinnon viestinnästä riista-alan ilmiöiden ja politiikan tarkasteluun. Mukana on myös riistanhoitoyhdistysten toiminnan kehittäminen –hanketta seuraava blogi.

Metsästys kohentaa terveyttä, nyt se on tutkittu

Metsästys lisää terveyttä ja hyvinvointia. Metsähallituksen tutkimuksen mukaan jopa yhdeksän kymmenestä metsästäjästä kokee, että metsästysretket rentouttavat, parantavat kuntoa ja lujittavat kaverisuhteita. Kaikkein eniten hyvinvointi lisääntyy erämaisilla metsästysretkillä, jotka kestävät useita päiviä.

Harmaahylkeelle metsästyskiintiö

Hallin pyyntiin ei enää tarvita pyyntilupaa. Kuluvana metsästysvuonna on 1 050 hallin kiintiö. Suomen riistakeskus seuraa hallikiintiön täyttymistä saalisilmoitusten perusteella. Näin vähennetään ongelmayksilöiden haittoja elinkeinoille ja turvataan kannan elinvoimaisuus.