Siirry sisältöön

Peura- ja kaurissaalis pieneni Satakunnassa

Suomen riistakeskuksen Satakunnan toimialueella kaadettiin päättyneellä metsästyskaudella 11 500 valkohäntäpeuraa.

Saalismäärä väheni noin 16 prosenttia edelliseen metsästyskauteen verrattuna. Saaliista 51 prosenttia oli vasoja, ja aikuisista saalispeuroista 51 prosenttia oli uroksia. Myönnetyistä pyyntiluvista käytettiin 64 prosenttia.

Valkohäntäpeuran kannantiheys vaihtelee huomattavasti Satakunnan riistakeskusalueen sisällä. Tihein kanta tavataan alueen kaakkoisosissa, mutta viime vuonna kannan arvioitiin tällä alueella kääntyneen laskuun. Luonnonvarakeskus tuottaa lähiviikkoina arvion peurakannan koosta tällä hetkellä.

Pienimmän hirvieläimemme metsäkauriin saalismäärä oli Satakunnan toimialueella päättyneellä kaudella 2 466 yksilöä, mikä on noin 11 prosenttia edelliskautta vähemmän. Kaiken kaikkiaan vuotuinen metsäkaurissaalis on alueella viisinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Päättyneellä metsästyskaudella kaadettiin 59 kuusipeuraa. Luonnonvaraisia kuusipeuroja esiintyy Satakunnassa lähinnä Porin ja Merikarvian välisellä rannikkoseudulla. Etenkin nuoret kuusipeurapukit kulkevat välillä pitkiäkin matkoja, joten satunnaisina vaeltajina lajia on mahdollista tavata myös muualla Satakunnassa.

 

Suomen riistakeskuksen Satakunnan toimialueeseen kuuluu Satakunnan maakunta sekä Kihniön, Parkanon, Ikaalisten, Hämeenkyrön, entisen Viljakkalan, Sastamalan ja Punkalaitumen kuntien alueet Pirkanmaalta.

Taulukko: Satakunnan riistakeskusalueen valkohäntäpeura-, kuusipeura- ja metsäkaurissaalis riistanhoitoyhdistyksittäin (pdf)

Lisätietoja

Impola, Antti

  • Riistapäällikkö, Satakunta
  • Riistaneuvostot
  • 029 431 2321
  • antti.impola@riista.fi

Laaja, Reima

  • Riistasuunnittelija, Satakunta
  • Suurriistavirka-apu (SRVA)
  • 029 431 2322
  • reima.laaja@riista.fi