Maa- ja metsätalousministeriö käynnistää vuoden 2020 alusta SOTKA-hankkeen, jolla parannetaan taantuneiden riistalintujen elinympäristöjä. Hankkeelle on budjetoitu 3 miljoonaa euroa vuosille 2020-21. Hankkeessa tehdään yhteistyötä riista- ja ympäristöhallinnon kesken.

Rehevillä järvillä viihtyvät sorsalajit ovat vähentyneet viime vuosina huolestuttavasti. Myös uhanalaisen metsäkanalinnun, riekon, kannat ovat hiipuneet viime vuosikymmeninä.

Syy lajien vähenemiseen on niiden elinympäristöjen heikentyminen, minkä vuoksi taantuneiden riistalintujen elinympäristöjä parannetaan vuoden 2020 alusta alkavalla MMM:n rahoittamalla ja koordinoimalla SOTKA-hankkeella.

-Kosteikkojen perustaminen ja pienpetojen pyynti on tärkeää riistanhoitotyötä, jolla voidaan tukea vesilintukantojen elpymistä. SOTKA-hanketta tehdään yhteistyöllä metsästäjien, maanomistajien ja järjestöjen kanssa, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sanoo.

Sorsalajeille rauhoitettuja levähdysalueita ja poikastuotantoalueita

Taantuvia sorsalajeja ovat punasotka, haapana, jouhisorsa, lapasorsa ja tukkasotka.

-Sorsalajien elinympäristöt heikentyvät, kun rehevät järvet kasvavat umpeen, naurulokkiyhdyskunnat katoavat lintujärviltä, särkikalat aiheuttavat ravintokilpailua ja pienpedot häiritsevät pesimärauhaa, kertoo hankkeen koordinaattori Heidi Krüger maa- ja metsätalousministeriöstä.

Hankkeessa kehitetään metsästykseltä rauhoitettavien levähdysalueiden verkostoa kokeilemalla ajallisia ja alueellisia, esimerkiksi osan lintujärvestä kattavia, rauhoituksia. Metsästyslaki mahdollistaa riistansuoja-alueen perustamisen, jolla voidaan edistää alueen luonteen säilymistä ja riistan elinoloja. Levähdysalueverkoston luomisen yhteydessä rakennetaan korvaavia metsästyskosteikoita lähiympäristöön.

Hankkeessa perustetaan myös sorsalintujen poikastuotantoa edistäviä elinympäristöjä esimerkiksi patoamalla uusia kosteikkoja.

-Tavoitteena on kolmen vuoden aikana toteuttaa vähintään 400 hehtaaria poikastuotantokosteikkoja, jotka hyödyttävät myös vaateliaita sorsalajeja, Krüger kertoo.

Pesimärauhaa taataan vieraspetojen pyynnillä

SOTKA-hanketta tukeva HAAHKA- eli haitallisten vieraspetolajien tehopyyntihanke pyrkii takaamaan maassa pesiville linnuille pesimärauhan minkkien ja supikoirien alueellisella poistolla.

-Pyynnistä vastaavat ammattitaitoiset tehopyytäjät yhteistyössä paikallisten riistanhoitoyhdistysten kanssa.

Tehopyyntiä toteutetaan saaristossa ja sisämaan arvokkailla lintuvesillä ja muilla soveltuvilla kosteikoilla.

Riekoille ennallistetaan niille soveltuvia soita

SOTKA-hankkeen yhteydessä toteutetaan RIEKKO-hanke, jolla ennallistetaan riekoille soveltuvia soita ja kunnostetaan puroja ja puronvarsia valuma-alueittain.

– Riekon taantuminen johtuu elinympäristöjen heikentymisestä ja ilmastonmuutoksen tuomista muutoksista, kuten pidemmästä lumettomasta ajasta, Krüger sanoo. Suoalueita ennallistamalla riekkoja on saatu palaamaan aiemmille asuinalueilleen.

RIEKKO-hankkeen suoalueet toimivat myös pintavalutuskenttinä, jotka puhdistavat metsien ojitusvesiä ennen kuin ne laskevat vesistöön. Hanke on jatkoa Metsähallituksen riistan elinympäristöjen hoitamisen hankkeille.

Hallitusohjelman mukainen hanke puuttuu riistalintujen taantumiseen

SOTKA-hanke jatkaa vuonna 2019 aloitettua Elinympäristöjen parantamisen pilottihanketta, jossa ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö tekivät yhteistyötä arvokkaiden lintuvesien kunnostuksessa. Pilotissa MMM rahoitti neljän kosteikon ja yhden lintuveden kunnostamisen sekä pienpetojen tehopyyntihankkeen.

Hankkeelle on budjetoitu 3 miljoonaa euroa vuosille 2020-21. Lisäksi hankkeessa etsitään uusia hallinnointi- ja rahoitusmalleja.

SOTKA-hanke tukee ympäristöministeriön HELMI-ohjelman (Heikentyneiden elinympäristöjen parantaminen) lintuvesien kunnostusosiota kehittämällä metsästykseltä rauhoitettavien levähdysalueiden verkostoa, rakentamalla ja kunnostamalla lintukosteikkoja edistämään sorsalintujen poikastuottoa sekä poistamalla vieraspetoja turvaamaan pesimärauhaa (HAAHKA-hanke). RIEKKO-hankkeessa ennallistetaan riekoille soveltuvia soita ja kunnostetaan puroja ja puronvarsia valuma-alueittain.

Lisätiedot:
Asiantuntija Heidi Krüger, SOTKA-hankeen koordinaattori, maa- ja metsätalousministeriö, 050 439 0962, etunimi.sukunimi@mmm.fi
Erityisavustaja Teppo Säkkinen, maa- ja metsätalousministeriö, p. 050 516 2868, etunimi.sukunimi@mmm.fi