Siirry sisältöön

LUKE: Ilveskannassa hienoista kasvua

Luonnonvarakeskuksen tiedote

Luonnonvarakeskuksen (Luke) uusimman kanta-arvion mukaan ilveskanta on kasvanut neljä prosenttia vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Ennen metsästyskautta 2021/2022 Suomessa arvioidaan olevan 2 155–2 280 yli vuoden ikäistä ilvestä.

– Merkittäviä muutoksia ilvespentueiden määrissä on vain muutamilla Suomen riistakeskuksen alueista. Oulun poronhoitoalueen eteläpuolisella alueella ja Uudellamaalla kanta on kasvanut, Etelä-Savon alueella kanta on sen sijaan laskenut. Muualla maassa ilvesten määrä on pääosin edellisen vuoden tasolla, kertoo ohjelmajohtaja Katja Holmala Lukesta.

Kanta-arvio pohjautuu petoyhdyshenkilöiden 1.9.2020–28.2.2021 tallentamiin havaintoihin pentueista sekä tutkimustietoon ilveksen biologiasta.

Kaikki ilveshavainnot pitivät sisällään yhteensä noin 3 600 ilvespentueiden näkö- ja jälkihavaintoa, mikä on noin 30 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikajaksona kaudella 2019–2020.

Kanta-arviossa ei ole mukana Ahvenanmaan pentuehavaintoja. Se ei myöskään sisällä arviota touko-kesäkuussa 2021 syntyneistä pennuista arviointiin liittyvien epävarmuuksien takia.

Ilvesten pentuelukuja, lukumääriä ja ennustemallia on esitelty yksityiskohtaisesti Luken raportissa Ilveskanta Suomessa 2021 (Jukuri.fi).

Vuonna 2020 ilvespentueita arvioidaan havaitun 388–428, mikä on kolme prosenttia enemmän kuin vuonna 2019.