Siirry sisältöön

Evira selvittää tuontikoirien riskejä

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran riskinarvioinnin tutkimusyksikössä on aloitettu tutkimusprojekti koirien maahantuonnin aiheuttamasta riskistä ihmisten ja eläinten terveydelle. Riskinarviointitutkimuksessa kartoitetaan Suomen tuontikoiratilannetta sekä koirien mahdollisesti mukanaan tuomia riskejä suomalaisille ja heidän koirilleen. Projektissa pyritään tuottamaan lisää tietoa niin viranomaisille, tuontikoirien tuojille kuin koirien omistajillekin.

”Tämä tutkimus on erittäin tarpeellinen. Suomessa ei ole riittävästi maakohtaista tietoa tuontikoirista ja niiden mahdollisesti kantamista taudinaiheuttajista. Tutkimustuloksien puuttuessa koirien maahantuonnin aiheuttamista riskeistä ei voida myöskään muodostaa selkeää kuvaa tuontikoirista käytävän keskustelun tueksi. Tutkimuksen myötä tämä korjaantunee”, sanoo erikoistutkija, ELT Heidi Rossow Evirasta.

Hyötyä koirien tautitutkimukseen ja maahantuontitoimintaan
Projektin tavoitteena on selvittää, aiheuttaako koirien tuominen Suomeen terveydellistä riskiä suomalaisille tai heidän koirilleen. Samalla saadaan myös tietoa koirien maahantuontia koskevaan toimintaan.

Maahan tulevista koirista otetaan laboratorionäytteitä. Verinäytteistä selviää, ovatko koiran rabiesrokotukset kunnossa ja vastaavatko ne lemmikkieläinpassin merkintöjä. Tutkimuksessa selvitetään myös, onko koirassa ihmiseen tarttuvia moniresistenttejä bakteereita (kuten MRSA ja ESBL) tai taudinaiheuttajia, joita ei Suomessa tavanomaisesti esiinny. Koiran ulosteesta saadaan selville, onko siinä esimerkiksi myyräekinokokin munia eli mahdollisia ihmiseenkin tarttuvia heisimatoja.

Ilmoita koirasi tutkimukseen
Tutkimukseen voivat osallistua niin yksityisen ihmisen kuin yhdistyksen kautta maahan tuodut koirat.

”Kaikki koirat, taustasta ja iästä riippumatta, voidaan ilmoittaa tutkimukseen. Projektin tutkijat valitsevat sopivat koirat näytteenottoon. Ainoa ehto on, että koira on ollut alle kuukauden Suomessa. Toki myös lähikuukausina tulossa olevan tuontikoiran voi ilmoittaa mukaan”, sanoo erikoistutkija Suvi Joutsen Evirasta

Ilmaista tietoa koiran terveydentilasta
Tutkimukseen osallistumalla koiranomistaja saa tärkeää tietoa koiransa terveydentilasta, koska halutessaan hän saa koiransa laboratoriotutkimusten tulokset tietoonsa. Projektiin kuuluvat laboratoriotutkimukset ovat omistajalle maksuttomia.

Projektin raportissa ja muissa julkaisuissa tuloksia käsitellään niin, etteivät omistajan tai koiran tiedot ole tunnistettavissa.

Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan tutkimukseen tai sinulla on jotain kysyttävää, ota yhteyttä projektin tutkijoihin.

Lisätietoja sähköpostitse:
erikoistutkija Suvi Joutsen, riskinarvioinnin tutkimusyksikkö
erikoistutkija, ELT Heidi Rossow, riskinarvioinnin tutkimusyksikkö
yksikönjohtaja, professori Pirkko Tuominen, riskinarvioinnin tutkimusyksikkö
sähköpostit: etunimi.sukunimi@evira.fi