Eläimillä on parhaillaan lisääntymisaika, ja nisäkkäillä on pienet poikaset huolettavanaan. Siksi lemmikit on pidettävä kytkettyinä ja koirat koulutettava riistaa häiritsemättä.
Yleistä
Muutoksia haahkakoiraiden metsästykseen
Haahkakoiraan eli kalkkaan kesämetsästys on sallittua tänä vuonna 1.6.–15.6. maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa määritetyillä alueilla.
Älä kesytä karhua ruokkimalla
Karhut ovat heränneet talviunilta. Karhuja ei saa houkutella ravinnolla riistakameroilla kuvattavaksi, sillä siten ne tottuvat ihmisen hajuun.
Kerro mielipiteesi karhusta – vaikuta päivitettävään hoitosuunnitelmaan
Suomen karhukannan hoitosuunnitelma päivitetään tämän vuoden aikana. Suomen riistakeskus toivoo rakentavaa ja tulevaisuuteen katsovaa keskustelua Suomen karhuasioista päivitysprosessin tueksi otakantaa.fi-palvelussa.
Riistapeltojen perustaminen ajankohtaista
Kun viljellään ravintoa riistalle, parannetaan luonnon monimuotoisuutta. Riistapeltojen perustaminen kannattaa aloittaa nyt.
Edelläkävijät vauhdittavat riistametsänhoitoa
Riistametsänhoidon edelläkävijät -hanke on Suomen riistakeskuksen METSO-yhteistoimintaverkosto. Riistapainotteisen metsänhoidon menetelmien jalkautus on aloitettu, mutta ohjeiden vakiintuminen metsätalouden valtavirraksi vaatii vielä työtä.
Majavajahdilla ehkäistään vahinkoja
Keväisellä majavajahdilla ennaltaehkäistään paikallisia metsä- ja peltovahinkoja. Suomen kaksi majavalajia esiintyy maantieteellisesti pääsääntöisesti eri puolella maata, mutta raja-alueilla metsästävän on syytä olla tarkkana.
Oma riista -palvelu haltuun selkeillä video-ohjeilla
Oma riista -palveluun on tullut uusia toiminnallisuuksia. Helppojen video-ohjeiden avulla, uudet ominaisuudet on helppo ottaa käyttöön.
Linnunpöntöt kesäkuntoon
Kevättalvi on hyvää aikaa linnunpönttöjen huoltamiselle. Puhdistus ja korjaus tulee ajoittaa niin, ettei työllä häiritä lintujen pesimistä. Suomen riistakeskus kannustaa kaikkia huoltamaan nyt kevättalvella vanhat linnunpöntöt ja rakentamaan uusia.
Hirvisaaliin koko vastasi suunnitelmia
Syksyn 2015 aikana saatiin saaliiksi noin 44 100 hirveä. Määrä vastaa hyvin tarkasti hirvitalousalueiden suunniteltua verotusmäärää.