Siirry sisältöön

Tapahtumat

Arktika-päivät Virolahdella toukokuussa

Arktika-päivät järjestetään tänä keväänä 13.-22.5. Leerviikissä, Virolahdella. Toista kertaa 10-päiväisenä järjestettävä tapahtuman suosio on kasvanut hiljalleen vuosien varrella rikkoen kävijäennätyksiä vuosi vuodelta. Viime vuona kävijöitä oli noin 3 000.

Liminganlahden lintuvisa 22.4.2016

Liminganlahden Ystävät ry. järjestää Liminganlahden ja Tupoksen yhtenäiskoulujen, Limingan Lukion sekä Limingan seudun riistahoitoyhdistyksen kanssa lintuvisan peruskoululaisille ja muille linnuista kiinnostuneille. Finaali pidetään 22.4.2016.

Tervetuloa Metsämessuille 6.-8.11.

Suomen riistakeskus on mukana Helsingin messukeskuksessa järjestettävillä Metsämessuilla tulevana viikonloppuna 6.˗8.11.2015. Tänä vuonna osastomme (6 B 65) kantavana teemana on riistametsänhoito.