Siirry sisältöön

Pohjanmaa

Toholammin susitilannetta tarkkaillaan

Lammas- ja nautaeläimille vahinkoa aiheuttanutta ja pihojen läheisyydessä liikkunutta kahden aikuisen ja neljän pennun susilaumaa seurataan poliisin, riistakeskuksen ja riistanhoitoyhdistyksen yhteistyönä. Vahinkoja pyritään estämään aktiivisesti.

Harmaahylkeelle metsästyskiintiö

Hallin pyyntiin ei enää tarvita pyyntilupaa. Kuluvana metsästysvuonna on 1 050 hallin kiintiö. Suomen riistakeskus seuraa hallikiintiön täyttymistä saalisilmoitusten perusteella. Näin vähennetään ongelmayksilöiden haittoja elinkeinoille ja turvataan kannan elinvoimaisuus.

Susikannan hoitosuunnitelmaa päivitetään, osallistu ongelmien ratkaisujen kehittämiseen

Kaikille avoimella keskustelufoorumilla (www.sudenhoitosuunnitelma.fi) on mahdollisuus osallistua susikannan hoidon toimenpiteiden kehittämiseen kertomalla omista kokemuksistaan ja esittämällä omat perustellut näkemyksensä.

Kuusipeuroja, metsäpeuroja ja metsäkauriita saaliiksi edellisvuotta vähemmän

Tammikuun lopussa päättyneellä metsästyskaudella kaadettiin 21 396 valkohäntäpeuraa, 59 kuusipeuraa, 11 metsäpeuraa ja 3 433 metsäkaurista. Valkohäntäpeura on taloudellisesti arvioituna Suomen toiseksi tärkein riistaeläin heti hirven jälkeen.