Hirvieläinten metsästyksen johtajille on toteutettu Oma riista -mobiilisovelluksen versioon 2.5 ominaisuudet metsästyspäivien, saaliiden ja havaintojen hallinnoimiseen. Toiminnot näkyvät,…
Alkusyksyn hirvieläinten metsästys pienentää kolaririskiä
Hirvijahdin ensimmäinen jakso alkaa Lapissa, Kuusamossa ja Taivalkoskella syyskuun alussa. Samaan aikaan muualla maassa voidaan aloittaa hirven, valkohäntäpeuran…
Ruokavirasto: Lintuinfluenssaa luonnonvaraisissa linnuissa Etelä- ja Lounais-Suomessa
Ruokaviraston tiedote Lintuinfluenssaa esiintyy yhä luonnonvaraisissa linnuissa, vaikka kesä on edennyt jo viimeiselle kolmannekselle. Viimeisimmät varmistuneet tapaukset löytyivät…
SusiLIFE: Metsästyskoiran ja suden kohtaamisen riski on suurempi kuin viime vuonna – koiranohjaajan on hyvä ottaa selvää alueen susitilanteesta ja tuoda koira metsältä yöksi kotiin
SusiLIFE-hankkeen tiedote. Alkavana metsästyskautena metsästyskoiran riski kohdata susi on edellissyksyä suurempi, koska susikanta on kasvanut viime vuodesta. Luonnonvarakeskus…
Vesilintujen metsästys alkaa
Metsähanhen metsästys on viime vuoden tavoin sallittu osassa Lappia. Metsähanhen metsästys alkaa samanaikaisesti kuin monella sorsalla 20. elokuuta…
Luke ja Luomus: Pesivien vesilintuparien määrä on viime vuoden tasolla, sinisorsalla erinomainen poikastuotto
Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Luonnontieteellisen keskusmuseon (Luomus) yhteistiedote Neljän tärkeimmän riistasorsalajimme pesivien parien määrässä eli pesimäkannoissa ei tapahtunut merkittäviä…
Karhunmetsästys alkaa
Suomen riistakeskus on myöntänyt yhteensä 356 poikkeuslupaa karhun kannanhoidolliseen metsästykseen perjantaina 20. elokuuta alkavalle metsästyskaudelle. Poikkeuslupien lisäksi poronhoitoalueella…
Metsähallitus: Myrskytuhot vaikuttavat tuhansien metsästäjien liikkumiseen
Metsähallituksen tiedote. Metsähallitus on julkaissut uudet metsästyskartat, joissa näkyvät kesäkuisen Paula-myrskyn tuhoalueet. Kaatunutta metsää on metsästysalueilla, joilla metsästää…
Luke: Metsästäneiden määrä pysyi ennallaan vuonna 2020
Luonnonvarakeskuksen tiedote Runsas 200 000 metsästäjää kävi metsällä vuonna 2020 eli noin kaksi kolmasosaa riistanhoitomaksun maksaneista. Määrä on pysynyt…
Luke: Taigametsähanhen poikastuotto edellisvuotta parempi – Pohjoisimman Lapin sulkiva hanhikanta edelleen harva
Luonnonvarakeskuksen tiedote Luonnonvarakeskuksen (Luke) heinäkuussa 2021 toteuttamien lentolaskentojen perusteella taigametsähanhen (Anser fabalis fabalis) poikastuotto oli tänä kesänä edellistä…