Suomen riistakeskus on myöntänyt sata pyyntilupaa itämerennorpan metsästykseen tulevalle metsästyskaudelle. Itämerennorpan metsästys on tänä vuonna pyyntiluvanvaraista, kun se ennen on ollut mahdollista vain vahinkoperusteisin poikkeusluvin.
Ilveksen kannanhoidolliset poikkeusluvat poronhoitoalueelle myönnetty
Poikkeuslupia myönnettiin yhteensä yksitoista kappaletta. Ilvestä voi poikkeusluvilla metsästää poronhoitoalueella lokakuun alusta helmikuun loppuun saakka.
Afrikannorsun metsästysmuistojen tuontikielto EU:hun Mosambikista, Tansaniasta ja Sambiasta tuli voimaan heinäkuussa
Euroopan unionin CITES tieteellinen tarkastusryhmä (SRG) on kieltänyt afrikannorsun metsästysmuistojen tuonnin. Tuontikielto koskee Mosambikista, Tansaniasta ja Sambiasta peräisin olevia afrikannorsun trofeita.
Karhunmetsästys alkaa – metsästyslakiin muutoksia
Karhun metsästys alkaa 20.8. Hajuun tai ravintoon liittyvän haaskan tai muun ihmisen perustaman houkuttimen käyttö karhun houkuttelussa ja metsästyksessä on kielletty.
Vesilinnustus alkaa torstaina
Vesilintujen metsästys alkaa torstaina 20.8. kello 12.00. Jahtiin lähtevien on hyvä pitää mielessä metsästysrajoitukset ja metsästykseen liittyvät vastuulliset käytännöt.
Karhupuhelin on lakkautettu
Poronhoitoalueella käytössä ollut karhupuhelin on lakkautettu. Lakisääteisen saalisilmoituksen voi tehdä sähköisesti Oma riista -palvelussa tai sähköpostilla Lapin aluetoimistoon.
Vesilinnut ovat vähentyneet etenkin rehevillä vesillä
Rehevien järvien ja merenlahtien vesilintukannat ovat lähes puoliintuneet reilussa 20 vuodessa. Karuilla ja niukkaravinteisilla vesistöillä vesilintujen kannat ovat säilyneet vakaampina, selviää tuoreesta Helsingin yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) julkaisusta.
Hirvieläinten pyyntiluvat myönnetty
Hirville ja valkohäntäpeuroille myönnettiin tänä vuonna kokonaisuudessaan enemmän pyyntilupia kuin edellisvuonna. Pyyntiluvanvaraisten hirvieläinten metsästys alkaa 26. syyskuuta.
Ihmiseen tarttuvaa jänisruttoa tavallista enemmän Oulun seudulla
Evirassa on tutkittu kesän aikana tavallista enemmän jänisruttoon kuolleita eläimiä, jotka ovat kaikki olleet peräisin Oulusta ja sen lähialueilta. Jänisruton aiheuttava tularemiabakteeri tarttuu ihmiseen erittäin herkästi, ja jo pieni määrä bakteereja riittää aiheuttamaan taudin. Jänisrutto ei normaalisti tartu ihmisestä toiseen.
Hirvenpyyntiluvat 2015 alueittain
Suomen riistakeskuksen aluetoimistot tekevät päätökset hirvenmetsästyksen pyyntilupien määristä. Alueelliset tiedotteet kootaan tähän alati päivittyvään artikkeliin.