Siirry sisältöön

Ihmiseen tarttuvaa jänisruttoa tavallista enemmän Oulun seudulla

Evirassa on tutkittu kesän aikana tavallista enemmän jänisruttoon kuolleita eläimiä, jotka ovat kaikki olleet peräisin Oulusta ja sen lähialueilta. Jänisruton aiheuttava tularemiabakteeri tarttuu ihmiseen erittäin herkästi, ja jo pieni määrä bakteereja riittää aiheuttamaan taudin. Jänisrutto ei normaalisti tartu ihmisestä toiseen.

Metsäkanalintujen metsästykseen alueellisia rajoituksia

Maa- ja metsätalousministeriö on tänään lähettänyt lausunnolle esityksen metsäkanalintujen metsästyksen rajoittamisesta tulevana syksynä. Ministeriön esitys perustuu Suomen riistakeskuksen esitykseen 25.7.– 5.8. välisenä aikana laskettujen riistakolmiolaskentojen tuloksien perusteella.

Radioluvat kuntoon ennen metsästyskauden alkua

Metsästyskauden lähestyessä täytyy huolehtia, että metsällä käytettyjen laitteiden radioluvat ovat kunnossa. Metsästysradion hallussapito edellyttää voimassaolevaa radiolupaa, ja laitteita saa käyttää vain niille varatuilla taajuuksilla.