Hirvieläinten metsästys alkaa suurimmassa osassa Suomea tulevana lauantaina. Metsästäjät voivat nyt ensimmäistä kertaa käyttää kaikkeen hirvijahtiin liittyvään asiointiin ja tilanneseurantaan Oma riista -verkkopalvelua.
Majavan aiheuttamat vahingot ovat vältettävissä
Majavan pitkä metsästysaika mahdollistaa pyynnin kohdentamisen siten, että vakavilta vahingoilta vältytään. Tämä edellyttää ympärivuotista seurantaa potentiaalisella vahinkoalueella.
Eräkummi-koulukiertue saamelaisalueella
Eräkummit on Metsähallituksen koordinoima, riistanhoitomaksuista rahoitettu valtakunnallinen hanke, jonka tavoitteena on tuoda kouluihin eränkäyntikulttuuriin ja ekosysteemipalveluihin painottuvaa opetusmateriaalia.
Poikkeuslupa yhden suden pyyntiin Pohjois-Karjalassa
Suomen riistakeskus on myöntänyt yhden suden poikkeusluvan Tuupovaaraan. Sudet ovat käyneet alueella sijaitsevilla hevos- ja karjatiloilla toistuvasti.
Oma riista -nettikoulutukset (Huom.! UUSI OSOITE)
Luonnonvarakeskus järjestää yhteistyössä Suomen riistakeskuksen kanssa Oma riista -nettikoulutusta hirveä metsästävien metsästysseurojen ja -seurueiden yhteyshenkilöille, hirvenmetsästyksen johtajille sekä hirviluvansaajille.
Älä ohita hirvivaroitusta välinpitämättömänä
Hirvionnettomuuksien vaara on suurimmillaan syksyn tullen ja metsästyskauden alkaessa. Autoilijan kannattaa olla tarkkana erityisesti hämärän aikaan, mutta hirvistä varoittavia liikennemerkkejä on syytä noudattaa aina.
Asehuutokauppa Riihimäellä
Poliisihallituksen asehallinto järjestää asehuutokaupan Riihimäellä maanantaina 17. lokakuuta. Huutokaupassa on myytävänä 327 kansalaisten omistamaa asetta tai aseen osaa.
Raivotautirokotteiden levitys kaakkoisrajalle alkaa
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira levittää kaakkoisrajalle seuraavan kuukauden ajan pienpedoille tarkoitettuja raivotaudin syöttirokotteita. Rokotusalueella ja sen läheisyydessä metsästettyjä tai muuten kuolleita kettuja, supikoiria ja muita pienpetoja on tärkeää lähettää Eviraan seurantatutkimuksiin.
Luonnonhoitoa yhdessä -superseminaari
Turussa marraskuussa järjestettävässä seminaarissa käsitellään muun muassa metsästäjien ja maanomistajien työtä riistaluonnon hyväksi. Tilaisuus on maksuton ja sitä voi seurata myös verkossa.
Poikkeusluvat ilvespyyntiin haettavissa
Ilveksen metsästys kannanhoidollisella perusteella poronhoitoalueen ulkopuolella käynnistyy joulukuun alussa. Siihen vaadittavaa poikkeuslupaa tulee hakea Suomen riistakeskukselta viimeistään maanantaina 26.9.2016.