Sepelkyyhkyjä sähkölangoilla — uusi metsästysvuosi alkaa

Kyyhkyjahti alkaa tänään maanantaina 10. elokuuta. Sepelkyyhky on perinteinen kulttuurimaiseman riistalintu. Sitä metsästetään runsaasti koko Euroopassa, ja myös Suomessa kyyhkyjen metsästys on 2000-luvulla kasvattanut tuntuvasti suosiotaan.

Sepelkyyhky pesii yhä useammin taajamien ja asutusten läheisyydessä. Se on tänä päivänä tavallinen näky pihapiireissä ja puutarhoissa. Suuret kannat sekä helpot metsästysjärjestelyt ovat nostaneet sepelkyyhkyn metsästäjien suosikiksi.

Sepelkyyhkyn metsästys on kulttuurimaiseman metsästysmuoto. Linnut metsästetään peltojen laidoilta tai metsiköistä peltojen läheisyydestä. Sepelkyyhkysaalis on vuosittain jopa yli 200 000 lintua.

Jahti ei vaadi laajoja erämaita saati veneitä tai muuta kallista kalustoa. Metsästäjä on hiljaa piilossa ja sepelkyyhkyt houkutellaan ampumaetäisyydelle houkutuslintujen avulla. Onnistunut jahti vaatii kuitenkin ennakkotarkkailua, koska oikean paikan valinta on avain onnistuneelle metsästykselle.

Sepelkyyhkyn runsaus vaihtelee vuosittain. Runsaina vuosina saalismäärä on myös suurempi. Luontotarkkailija voikin arvioida sepelkyyhkykannan runsautta tarkkailemalla peltoalueen sähkölangoilla istuvien lintujen määrää. Toki pitää muistaa, että yksittäisen pellon viljelykasvi vaikuttaa sepelkyyhkyjen paikalliseen runsauteen. Herne ja lakovilja, erityisesti vehnä, ovat sepelkyyhkyjen suosikkeja.

Sepelkyyhky saa useita poikueita kaudessa, joten osalla sepelkyyhkyistä on vielä pesintä kesken metsästyskauden alkaessa. Metsästyksen pitääkin kohdistua sepelkyyhkyparviin, jotka koostuvat pääosin saman vuoden poikasista ja pesinnän lopettaneista linnuista.

Sepelkyyhkyparvissa tai yksittäisinä lintuina esiintyy myös pienempi uuttukyyhky, joka on rauhoitettu laji. Uuttukyyhkyltä puuttuvat siipien valkoiset laikut. Se eroaa sepelkyyhkystä myös lentotavaltaan ja siiveniskuiltaan.

Sepelkyyhkyn metsästysaika jatkuu lokakuun loppuun asti. Valtaosa kyyhkysaaliista saadaan kuitenkin heti kauden alussa. Sepelkyyhkyt lähtevät muuttoon jo syyskuussa, jolloin myös metsästäjien mielenkiinto siirtyy muuhun pienriistaan kuten sorsiin, jäniksiin ja metsäkanalintuihin.

 

Lisätietoja alueiden riistapäälliköiltä ja riistasuunnittelijoilta, ks. http://riista.fi/riistahallinto/yhteystiedot/

Lisätietoja