Metsäkanalintujen metsästys alkaa lauantaina ‒ lintukannat alamaissa

metso_ilkka-matilainen-9

Metsästäjien tekemien laskentojen mukaan metsäkanalintuja on heikosti tänä vuonna. Metsästysaikoja on rajoitettu maa- ja metsätalousministeriön asetuksella. Suomen riistakeskus kehottaa malttia kanalintujahtiin heikon lintutilanteen vuoksi.

Kesän runsassateiset ja viileät säät haittasivat metsäkanalintujen lisääntymistä. Lisäksi myyräkannat romahtivat viime talvena laajoilla alueilla, minkä vuoksi pienpedot joutuivat turvautumaan korvaavaan ravintoon kuten metsäkanalintujen muniin ja poikasiin. Alamäkeä vauhditti vielä keskimääräistä suurempi aikuisten lintujen kuolevuus.

Metsäkanalintukannat vaihtelevat luontaisesti voimakkaasti. Nyt ollaan kantojen vaihtelussa aallonpohjassa. Lähivuosien aikana kantojen odotetaan lähtevän taas nousuun. Heikkoina lintuvuosina metsästystä on rajoitettu metsästysaikaa lyhentämällä. Tänä vuonna rajoituksia tehtiin laajasti.

Kuluvan metsästysvuoden aikana riekko on rauhoitettu Suomen kolmea pohjoisinta kuntaa lukuun ottamatta. Pyytä ei saa metsästää ollenkaan Lapin alueella. Metson metsästys on kiellettyä Varsinais-Suomessa ja suurimmassa osassa Uudenmaan maakuntaa. Metsästysajan lyhennyksiä on tehty laajalla alueella lajikohtaisesti. Lyhennetty metsästysaika päättyy 10. lokakuuta. Metsästäjien on syytä tarkistaa metsästysalueensa metsästysajat ennen metsälle lähtöä.

Kanalintujen metsästys on Suomessa suosittua. Pyynnissä käy vuosittain yli satatuhatta metsästäjää. Heikkoina lintuvuosina moni pitää välivuoden linnun metsästyksessä tai vähentää muutoin pyyntiään. Metsästysseurat rajoittavat myös kanalintujen metsästystä lintutilanteen mukaan. Huolimatta metsästäjien vapaaehtoisesta metsästyksen säätelystä, metsästysajan rajoittaminen on nähty tarpeelliseksi.

Suomen riistakeskus suosittelee kohdistamaan pyyntiä nuoriin eli saman vuoden poikaslintuihin. Nuorten lintujen mahdollisuudet selvitä hengissä seuraavaan kevääseen ovat heikommat kuin aikuisten. Aikuiset linnut edustavat lintukannan tuottavinta osaa, jota tulisi verottaa säästeliäästi. Esimerkiksi teerien soidinsoilla vanhojen kukkojen säästäminen on tärkeää. Nuoren teeren valikointi saaliiksi onnistuu, kun pyynnissä on malttia. Myös muissa pyyntimuodoissa saaliin valikointi on mahdollista.

Metsäkanalintujen metsälle kannattaa tänä syksynä lähteä nauttimaan luontoelämyksistä. Metsästyspäivä voi olla onnistunut, vaikka saalista ei tulisi.

Metsästysajat

Kuva: Ilkka Matilainen

Lisätietoja