Lauantaina 7.1.2017 poliisille oli tullut ilmoitus, jossa Hämeenlinnan Rengossa metsästäjät ilmoittaneet, että heidän suorittamaansa laillista jahtia häiritään. Poliisipartio…
Tag: susi
Suden poikkeuslupien haku alkaa
Poikkeuslupien hakeminen voi alkaa tarpeen mukaan välittömästi luvat.riista.fi -palvelussa ( HUOM! poikkeuslupa 41 A § vahinkoperusteinen suurpedot…) Suomen riistakeskus…
Raaseporin ja Salon rajaseudulla susipentue
Raaseporin ja Salon rajaseudulla sijaitsevalle susireviirille on syntynyt tänäkin keväänä susipentue. Pentueesta on tehty useampia havaintoja.
Pantasusien paikannustiedot jälleen nettiin
Pantasusien paikannustiedot näkyvät Luonnonvarakeskuksen (Luke) Riistahavainnot.fi-palvelussa jälleen 19. elokuuta alkaen. Palvelulla pyritään vähentämään erityisesti susien aiheuttamia koiravahinkoja metsästyskauden aikana.
Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomessa on 200–235 sutta
Luonnonvarakeskuksen (Luken) arvion mukaan Suomessa oli vuoden 2016 helmikuun lopussa 200–235 sutta. Kanta-arviossa on otettu huomioon juuri päättyneen kannanhoidollisen metsästyksen saalis ja tieto muutoin kuolleista susista.
Ei poikkeuslupaa suden pyyntiin Utajärven eteläosaan
Suomen riistakeskus on hylännyt poikkeuslupahakemuksen kahden suden pyyntiin erityisen merkittävien vahinkojen estämiseksi. Suomen riistakeskus katsoi, että tällä hetkellä käytettävissä olevien tietojen perusteella yhden tai kahden koiran tappaminen ei muodosta erityisen merkittävää vahinkoa.
Poikkeusluvat suden kannanhoidolliseen metsästämiseen alueittain
Suomen riistakeskus on myöntänyt 46 poikkeuslupaa susien kannanhoidolliseen metsästykseen. Artikkeliin on koottu alueelliset tiedotteet poikkeuslupapäätöksistä.
Kainuun alueellinen riistaneuvosto: ”Kainuulaisilla kovat odotukset suden kannanhoidolliselta metsästykseltä”
Kainuun alueellinen riistaneuvosto pitää suden kannanhoidollista metsästystä oikeana toimenpiteenä, jolla parannetaan susireviirien vaikutusalueella asuvien henkilöiden oikeuksia.
Suomessa 34–38 susilaumaa – arvio tarkentui joulukuussa
Tuoreimman tiedon mukaan Suomessa on 34–38 susilaumaa. Nyt tehty väliarvio tarkentuu vielä alkuvuodesta parempien lumiolosuhteiden myötä.
Poikkeuslupa yhden suden pyyntiin Kalajokilaaksoon
Suomen riistakeskus on myöntänyt susien aiheuttamien vahinkojen ja turvallisuusuhkan perusteella poikkeusluvan yhden suden pyyntiin Kalajoen ja Sievin kuntien raja-alueelle.