Vastikään julkaistu tutkimus paljastaa, että kanalintupoikueita on enemmän alueilla, joissa on sekä aluskasvillisuutta että tiheämpi latvusto. Tulokset tukevat yksiselitteisesti riistametsänhoidon nykyisiä suosituksia.
Kanalintukannat taantuivat voimakkaasti Suomessa 1970-luvulta vuosituhannen vaihteeseen. 2000-luvulla kannat ovat olleet vakaammat. Yhtenä taantumisen syynä on pidetty metsätaloutta, joka on muokannut metsäelinympäristöjä kanalinnuille epäsuotuisiksi. Tutkimustietoa asiasta on runsaasti, mutta vasta viime vuosina tapahtunut kehitys riistakolmiotiedon tallennuksessa mahdollistaa asian tutkimisen ennennäkemättömällä tarkkuudella. Vuodesta 2014 myös yksittäiset havainnot on tallennettu omiksi pistetiedostoikseen, jotka voidaan yhdistää esimerkiksi kaukokartoitusaineistoon. Näin syntyy tutkimuksellisesti hieno tilanne, jossa tiedetään sekä missä lintu on ollut, että millaisessa ympäristössä se on ollut.
Vastikään julkaistussa Itä-Suomen yliopiston ja Suomen riistakeskuksen yhteistyössä tekemässä tutkimuksessa yhdistettiin 157 kanalintupoikueen sijaintitieto laserkeilausaineistoon. Tulokset paljastivat selvästi, että kanalintupoikueet lajista riippumatta viihtyivät alueilla, joissa oli merkittävästi enemmän kasvillisuutta maanpinnan ja viiden metrin välillä, sekä jossa latvusto oli tiheämpi. Nämä tulokset tukevat tämänhetkisiä riistametsänhoidon suosituksia ja antavat suoria viitteitä siihen, että metsän totaalinen ennakkoraivaaminen sekä siihen yhdistetty voimakas harventaminen poistavat metsästä rakenteelliset piirteet, jotka ovat kanalintupoikueille kaikkein tärkeimpiä.
Tutkimukseen osallistunut Itä-Suomen yliopistossa aikaisemmin työskennellyt Markus Melin toimii nykyään post doc -tutkijana Bournemouthin yliopistossa. Melinin mukaan Suomen riistakolmioaineisto on täysin omassa luokassaan riistakantojen seurannassa. Sen liittäminen koko maan kattavaan laserkeilausaineistoon luo täysin ainutlaatuisen tutkimusasetelman maailmassa: tutkimustieto on ensiluokkaista ja sillä on käytännön arvoa.
– Laserkeilauksella saatu aiempaa tarkempi kuvaus metsän rakenteesta ja tilastollisesti pätevä tutkimusasetelma osoittavat selvästi, että kanalintupoikueet ovat merkittävissä määrin riippuvaisia metsän rakenteesta. Niille suosiollisen rakenteen hävittäminen hävittää taatusti myös itse poikueet, toteaa Melin.
Melin kokee, että jatkotutkimus aiheesta on tarpeen tutkimustulosten saattamiseksi käytäntöön.
– Seuraavaksi täytyy tutkia tarkemmin sitä, milloin metsänkäsittely on niin voimakasta, että elinympäristö tulee kanalinnuille kelvottomaksi. Tällöin saataisiin tietoa, joka tukisi suoraan käytännön riistametsänhoitoa esimerkiksi riistatiheikköjä suunniteltaessa.
Kuva: Riistakolmio ja sillä havaitut kanalintupoikueet. Laserkeilausaineisto antaa tarkan kuvan poikuetta ympäröivän metsän rakenteesta.
Tutkimukseen osallistuivat:
Markus Melin, post doc -tutkija, Bournemouth University
Petteri Packalen, apulaisprofessori, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto
Lauri Mehtätalo, apulaisprofessori, Itä-Suomen yliopisto, Tietojenkäsittelytieteen laitos
Janne Miettinen, riistasuunnittelija, Suomen riistakeskus
Sami Tossavainen, riistapäällikkö, Suomen riistakeskus
Lisätietoja:
Petteri Packalen, apulaisprofessori, Itä-Suomen yliopisto
050 442 3233, petteri.packalen@uef.fi
Janne Miettinen, riistasuunnittelija, Suomen riistakeskus
029 431 2264, janne.miettinen@riista.fi