Siirry sisältöön

Riistakohteet näkyvät nyt Metsään.fi-palvelussa

Metsäkanalinnuille soveltuvia metsäalueita voi nyt selata koko Suomen alueelta Metsäkeskuksen Metsään.fi-palvelussa. Riistakohdetietojen avulla metsänomistajat voivat huomioida metsäkanalinnut ja muutkin riistaeläimet metsänhoidossa. Metsäammattilaisilta voi pyytää apua riistakohteiden säilyttämiseen ja hoitoon esimerkiksi hakkuiden suunnittelun yhteydessä.

Metsään.fi-palvelun aineisto ei kerro alueella olevan varmasti lintuja, vaan se osoittaa metsäkanalintujen elinympäristöiksi sopivia alueita.

– Metsäkanalinnut ja muutkin pienriistaeläimet viihtyvät metsissä, joissa on suojaavaa pensaskerrosta ja vaihtelevaa puustoa. Metsissä tulee olla myös ruokailupaikkoja, kuten soita ja marjamättäitä, kertoo sovelluskoordinaattori Mikko Kesälä Suomen metsäkeskuksesta.

Metsään.fi-palvelussa riistakohteet näkyvät hilamuodossa, eli 16 m x 16 m kokoisina ruutuina. Metsänomistajat ja metsäalan toimijat voivat tarkastella palvelussa riistakohteiden sijoittumista metsikkökuvion sisällä. Riistakohteita voi katsoa myös laajassa mittakaavassa Suomen kartalta.

Riistakohdeaineiston tulkinnassa ei pystytä huomioimaan metsän alikasvoksen laatua, jonka vuoksi on suositeltavaa tarkastaa kohteet myös maastossa. Aineiston toivotaan olevan yksi heräte kestävän metsätalouden toimenpiteille ja helpottavan pienriistan huomioivaa metsänhoitoa.

Metsään.fi-palveluun kirjautunut metsänomistaja löytää tiedot välilehdeltä ’Metsätilat ja kartat’ kohdasta ’Muut aineistot’.

Oppaasta neuvoja riistametsänhoitoon

Riistametsänhoidon menetelmät ovat vapaaehtoisia ja helppoja, eivätkä ne estä kannattavaa puuntuotantoa. Tärkeää on tarjota pienriistalle ravintoa ja suojaa. Riistakohteiden hoitoon löytyy neuvoja uudesta Riistametsänhoidon oppaasta. Sähköinen opas on luettavissa osoitteessa www.riistametsa.fi.

– Riistametsänhoito sopii tavalliseen talousmetsään ja sitä voi toteuttaa miltei kaikkialla ja metsän eri kehitysvaiheissa. Metsään.fi-palvelussa esitetyillä riistakohteilla kannattaa ehdottomasti soveltaa riistametsänhoidon menetelmiä, sanoo erikoissuunnittelija Janne Miettinen Suomen riistakeskuksesta.

Riistakohteet ja opas on tuotettu Suomen riistakeskuksen ja Suomen metsäkeskuksen yhteishankkeessa. Hanke on osa METSO-ohjelmaa ja sen rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö.