Siirry sisältöön

Suomen riistakeskus myönsi Kainuuseen poikkeusluvan suden pyyntiin

Suomen riistakeskus on myöntänyt poikkeusluvan yhden suden pyyntiin Kainuussa. Poikkeuslupa-alueesta suurin osa on Sotkamon itäosassa. Mukana on myös hieman Kuhmoa kunnanrajan läheisyydestä. Sudet ovat toistuvasti liikkuneet lähellä asutusta, joka on johtanut siihen, että alueella on järjestetty koulukyydityksiä pihasta saakka. Petoyhdyshenkilöiden toimesta on dokumentoitu viimeisen puolentoista kuukauden aikana yli 30 erillistä tapahtumaa, jossa sudet ovat käyneet joko lähellä pihaa tai aivan pihoissa.

Lisäksi sudet ovat kyseisellä alueella tappaneet ainakin kolme koiraa ja vahingoittaneet yhtä. Viimeisin suden tappama koira on maaseutuelinkeinoviranomaisen ja petoyhdyshenkilön toimesta tarkastettu eilen.

Poikkeuslupa on myönnetty rajatulle alueelle, jossa vahinkoja ja ongelmia on eniten tapahtunut. Lupa on voimassa 20 vuorokautta. Poikkeuslupaan on sisällytetty ehto, jonka mukaan pyynti voidaan aloittaa vasta sitten, kun susi on tullut päätöksen antamisen jälkeen lähemmäksi kuin 100 metriä asuttua rakennusta tai kun katkeamattomalla jäljityksellä voidaan varmistaa pyynnin kohdistuminen juuri tähän asuinrakennuksen tuntumassa vierailleeseen yksilöön. Pyynti voidaan aloittaa vastaavalla tavalla koiravahinkokohteelta.

Lisätietoja

Paasimaa, Marko

  • Riistapäällikkö, Kainuu
  • Suurpetojen poikkeusluvat, lupahallintopäällikkö
  • 029 431 2232
  • marko.paasimaa@riista.fi