Siirry sisältöön

Havainnoilla tarkempaa tietoa peurakannasta

Metsästäjät alkavat kirjata havaintoja valkohäntäpeuroista seitsemän riistanhoitoyhdistysten alueella. Tavoitteena on tarkentaa kanta-arviota ja saada vakautta kannan säätelyyn.

Valkohäntäpeurakannan arviointi ottaa uuden askeleen syyskuussa 2020 käynnistyvän peurapilotin myötä. Pilottiin osallistuvien riistanhoitoyhdistyksien metsästäjät kirjaavat peurajahdin yhteydessä näkemänsä valkohäntäpeurat Oma riista -palveluun.

Peurakannan arviointia on kehitetty vuonna 2017 alkaneesta projektista lähtien ja parhaaksi menetelmäksi tarkentaa kannanarviota on tunnistettu metsästäjien kirjaamat havainnot.

– Havaintojen keräämisen tavoitteena on saada tarkempaa tietoa peurakannan sukupuoli- ja ikäjakaumasta Suomen eri osista. Tämän myötä tarkentuu myös kanta-arviot, projektipäällikkö Eerojuhani Laine Suomen riistakeskuksesta kertoo.

Havaintotieto palautuu Luonnonvarakeskuksen laatimien raporttien muodossa metsästäjien käyttöön Oma riista -palveluun eri mittakaavoissa, muun muassa riistanhoitoyhdistyksen ja koko Suomen tasolla. Näin helpotetaan metsästysverotuksen suunnittelua riistanhoitoyhdistyksissä ja riistakeskusalueilla – ja saadaan vakautta valkohäntäpeurakannan säätelyyn.

Uusien toiminnallisuuksien myötä kertyy tarkempaa tietoa siitä, saadaanko peurat saaliiksi kyttäämällä ravintokohteelta, seuruejahtina ajavaa koiraa käyttäen vai jollain muulla tavalla.

Pilotin aikana Oma riista -palvelua kehitetään pilottiin osallistuvien metsästäjien palautteen pohjalta. Pilottiin osallistuvat Merikarvian, Pornaisten, Leppävirta-Varkauden, Lempäälän, Marttilan seudun, Laihian ja Jokiläänin riistanhoitoyhdistykset.

 

Lisätietoja

Laine, Eerojuhani

  • Riistasuunnittelija, Lappi
  • Pienten hirvieläinten kannanseurantamenetelmien kehittäminen
  • +358 (0)29 431 2124
  • eerojuhani.laine@riista.fi