Siirry sisältöön

Karhulupien määrä kasvoi Kaakkois-Suomessa

Suomen riistakeskus on myöntänyt Kaakkois-Suomen alueelle poikkeusluvat 32 karhun metsästämiseen syksyn 2020 metsästyskaudelle. Poikkeusluvat on suunnattu alueille, joilla karhukanta on havaintojen perusteella tällä hetkellä tihein.

Suomen riistakeskus on myöntänyt poronhoitoalueen eteläpuolelle 289 kannanhoidollista poikkeuslupaa karhun metsästykseen. Myönnetyistä poikkeusluvista 32 voidaan käyttää Kaakkois-Suomen alueella. Vuonna 2019 Kaakkois-Suomessa kaadettiin 24 karhua.

Parikkalan, Rautjärven, Ruokolahden-Imatran, Joutsenon, Etelä-Saimaan ja Ylämaan riistanhoitoyhdistysten alueille sijoittuvalla poikkeuslupa-alueella on mahdollista metsästää 28 karhua.

Lemin-Taipalsaaren, Luumäen, Miehikkälän, Savitaipaleen-Suomenniemen, Sippolan, Valkealan-Kouvolan, Vehkalahden-Haminan ja Virolahden riistanhoitoyhdistysten alueille sijoittuvalla poikkeuslupa-alueella on mahdollista metsästää neljä karhua.

Eteläiseen Suomeen poikkeuslupia on myönnetty alueille, joissa karhukanta on vahva. Kannanhoidollisella metsästyksellä pyritään ylläpitämään karhun ihmisarkuutta ja säädellään kannan kokoa. Kaakkois-Suomessa tavoitteena on kannan kasvun pysäyttäminen tai hidastaminen.

Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion mukaan Kaakkois-Suomessa on ennen syksyn metsästystä noin 235–245 yli vuoden ikäistä yksilöä ja 55 pentua.

Karhun metsästysaika alkaa elokuun 20. päivä ja päättyy lokakuun lopussa.

 

Lisätietoja

Mutanen, Henri

  • Riistapäällikkö, Kaakkois-Suomi
  • Metsästäjätutkinto
  • 0294312223
  • henri.mutanen@riista.fi