Vahinkoja aiheuttavia riistalintuja tai rauhoittamattomia lintuja ei voi pyytää ilman poikkeuslupaa lintujen pesimäaikana. Poikkeuslupa voi olla viimesijainen ratkaisu, mikäli vahinkoja ei muuten pystytä riittävästi vähentämään
Julkiset hallintotehtävät
Ilveksen kannanhoidollinen metsästys alkaa
Ilveksen kannanhoidollinen metsästys poronhoitoalueen ulkopuolella alkaa joulukuun 1. päivä. Pyynti on sallittua poikkeusluvilla, jotka Suomen riistakeskus myönsi aiemmin…
Syksyn saalis ennätykselliset 335 karhua
Lokakuun lopussa päättyneellä karhunmetsästyskaudella saatiin saaliiksi koko maassa yhteensä 335 karhua. Saalismäärä kasvoi 103 eläimellä edellisvuoteen verrattuna. Karhua…
Lounais-Lappiin kaksi kannanhoidollista poikkeuslupaa ilveksen pyyntiin
Suomen riistakeskus on myöntänyt joulukuun alusta alkavalle pyyntikaudelle Lappiin poronhoitoalueen ulkopuolelle kannanhoidollisen poikkeusluvan kahden ilveksen pyyntiin. Yksi lupa on…
Suomen riistakeskus Pohjanmaan alueelle kolme poikkeuslupaa ilveksen metsästämiseen
Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella on metsästysvuonna 1.8.2018-31.7.2019 Suomessa säädetty saaliiksi saatavien ilvesten enimmäismääräksi 205 yksilöä. Tästä määrästä Suomen…
Etelä-Savoon kannanhoidollisia ilveslupia edellisvuotta vähemmän
Suomen riistakeskus on myöntänyt Etelä-Savoon joulukuun alusta alkavalle pyyntikaudelle luvan 26 ilveksen kannanhoidolliseen poikkeuspyyntiin. Poikkeusluvat on kohdennettu Luonnonvarakeskuksen…
Ilvesten poikkeusluvat myönnetty – Pohjois-Pohjanmaalle yhteensä 21 lupaa
Suomen riistakeskus on myöntänyt ilveksen kannanhoidolliset poikkeusluvat 1.12. alkavalle metsästyskaudelle. Kannanhoidollisen metsästyksen tavoitteena on ilveskannan pitäminen vakaana. Poronhoitoalueen…
Riistakeskuksen Satakunnan toimialueelle poikkeusluvat 15 ilvekselle
Suomen riistakeskuksen Satakunnan toimialueelle on metsästyskaudelle 1.12.2018 – 28.2.2019 myönnetty kannanhoidollisia poikkeuslupia kaikkiaan 15 ilveksen metsästämiseen. Edellisellä metsästyskaudella…
Ilveslupia selvästi aiempaa vähemmän Pohjois-Karjalaan
Pohjois-Karjalaan on myönnetty luvat 14 ilveksen kannanhoidolliseen poikkeuspyyntiin. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Pohjois-Karjalan ilveskanta on pienentynyt selvästi edellisvuodesta. Edellisellä…
Etelä-Kainuuseen poikkeuslupia viiden ilveksen pyyntiin
Suomen riistakeskus on myöntänyt kannanhoidollisia poikkeuslupia viiden ilveksen metsästykseen Kainuuseen poronhoitoalueen ulkopuolelle. Lupa-alueittain määrä jakautuu siten, että Kuhmon,…