Siirry sisältöön

Hirvieläinten pyyntiluvat myönnetty

Suomen riistakeskus on myöntänyt tulevan metsästyskauden hirvieläinten pyyntiluvat. Syksyn ja talven jahdeissa on käytössä 50 385 hirven, 58 094 valkohäntäpeuran, 230 kuusipeuran ja 18 metsäpeuran pyyntilupaa. Yhdellä pyyntiluvalla saa kaataa yhden aikuisen tai kaksi vasaa, ellei pyyntiluvan ehdoissa ole muuta määrätty.

Hirven pyyntilupia myönnettiin noin kahdeksan prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Pyyntilupamäärän vähentyminen kohdentui pitkälti Pohjois-Suomeen, missä hirvikannan arvioitiin pienentyneen viime kauden metsästyksellä ja hirvikannan olevan monin paikoin tavoitellulla tasolla. Oulun riistakeskusalueella vähennystä lupamäärään tuli noin kolmannes viime vuoteen verrattuna. Lapissa hirven pyyntilupamäärä pienentyi noin 12 prosenttia ja Kainuussa noin 13 prosenttia. Muualla maassa muutokset hirven pyyntilupamäärissä olivat vähäisempiä. Eniten pyyntilupamäärä kasvoi Pohjanmaalla, Pohjois- ja Etelä-Hämeessä sekä Pohjois-Karjalassa.

Luonnonvarakeskuksen tuottamien arvioiden mukaan hirvikanta pienentyi viime kauden metsästyksellä noin 11 prosenttia ja oli metsästyskauden jälkeen noin 86500 hirveä (95 % luottamusväli 74500 – 99000 hirveä).  Hirvitalousalueille asetetut tavoitteet tähtäävät koko maassa 68 000–85 000 yksilön talvikantaan. Tilanne vaihtelee hirvitalousalueesta riippuen, mutta noin puolella hirvitalousalueista hirvikanta on tavoitetasoa tiheämpi.  Tulevan syksyn metsästyksen tavoitteena on säädellä hirvikannan kokoa ja rakennetta tavoitteeksi asetetulle tasolle.

Viime syksyn metsästyksessä saatiin saaliiksi 58 219 hirveä ja saalismäärä oli lähivuosien korkein.

Valkohäntäpeuralupia ennätysmäärä

Viime syksyn ennätyksellisen suuresta valkohäntäpeurasaaliista huolimatta Luonnonvarakeskus arvioi Suomen valkohäntäpeurakannan kasvaneen edelleen noin 7 prosentilla ja olleen talvella 2018–2019 noin 111500 yksilöä (95 % luottamusväli 106500 – 117000) yksilöä. Kanta keskittyy voimakkaasti Varsinais-Suomen, Satakunnan, Uudenmaan sekä Etelä- ja Pohjois-Hämeen riistakeskusalueille. Viime kauden metsästyksessä saalismäärä kasvoi lähes 30 prosenttia edellisestä vuodesta ja oli noin 53 000 yksilöä.

Tulevan syksyn metsästyksellä pyritään pienentämään valkohäntäpeurakantaa tihentymäalueilla erityisesti runsaan peuraonnettomuusmäärän vähentämiseksi. Tulevalle metsästyskaudelle myönnetty valkohäntäpeuran pyyntilupien määrä on noin 31 prosenttia suurempi kuin edellisvuonna.

Hirvieläinten metsästys alkaa syyskuun alussa

Kuusamon ja Taivalkosken kunnissa sekä Lapin maakunnassa hirven metsästys alkaa syyskuun alussa. Siellä metsästyksen ensimmäinen jakso päättyy 20.9. ja jatkuu uudelleen niin sanotun kiimarauhoituksen jälkeen 12.10.

Muualla maassa hirven ja valkohäntäpeuran metsästys alkaa syyskuun alussa niin sanotulla vahtimismetsästyksellä, jolloin mm. koiran käyttäminen on kiellettyä. Täysimittainen valkohäntäpeuran metsästys alkaa 28.9. ja hirven metsästys 12.10.

 

Myönnetyt hirvieläinten pyyntiluvat 2019-2020

Lisätietoja

Alueelliset lisätiedot riistapäälliköiltä, ks. yhteystiedot