Siirry sisältöön

Uuden metsästäjän pilottikoulutukset starttaavat Ilmajoella ja Kurikassa 15.6.2022

Uuden metsästäjän pilottikoulutukset tarjoavat metsästyksen aikuisiällä aloittaneille mahdollisuuden tutustua metsästykseen ohjatusti.

Yhä useammalla uudella metsästäjällä ei ole aikaisempaa kosketuspintaa harrastukseen eikä mahdollisuutta hankkia metsästäjätutkinnon suorittamisen jälkeen lisää perustaitoja ja -tietoja metsästyksestä.

– Metsästysharrastuksen nuorisotoimintaa tehdään monin paikoin ansiokkaasti, joten nuorilla uusilla metsästäjillä on kohtuulliset mahdollisuudet päästä harrastuksessa alkuun. Metsästyksen aikuisiällä aloittaville tilanne on haastavampi. Kasvaneeseen kysyntään vastataan uuden metsästäjän koulutuskokonaisuudella, Suomen riistakeskuksen erikoissuunnittelija Marko Mikkola kertoo.

 

Pilottikokonaisuudet käynnistyvät

Uuden metsästäjän koulutusten tavoitteena on tarjota koulutus- ja harrastusmahdollisuuksia alueen uusille metsästäjille. Pilottikoulutuksissa kehitetään toimivaa koulutuskokonaisuutta.

Piloteissa järjestetään koulutusta muun muassa seuraavista aiheista.

  • Aloitustilaisuus ja metsästysseuratoiminnan koulutus
  • Riistanhoitoon/metsästysseuran toimintaan tutustuminen
  • Metsästyskoiriin tutustuminen
  • Metsästysammunnan ABC -koulutus
  • Tutustuminen ampumakokeeseen
  • Metsästyspäivä

Edellytyksenä osallistumiselle ovat suoritettu metsästäjätutkinto, maksettu riistanhoitomaksu ja vähintään 18 vuoden ikä. Osallistujia otetaan mukaan enintään 12 hlöä/pilotti.

 

Lisätietoa aiheesta ja ilmoittautumiset: https://www.riistainfo.fi/uuden-metsastajan-koulutuspilotit-kaynnistyvat/ (riistainfo.fi)

 

Lisätietoa koulutuksista:

Kurikan pilotti: Kimmo Rintanen, Kurikan riistanhoitoyhdistys 040 530 4518

Ilmajoen pilotti: Mika Pekkanen, Ilmajoen riistanhoitoyhdistys 040 533 5876

 

Yleisesti pilottikoulutuksista:

erikoissuunnittelija Marko Mikkola, Suomen riistakeskus 029 431 2282

riistapäällikkö Henri Mutanen, Suomen riistakeskus 029 431 2223