Siirry sisältöön

Tarkennus karhunhaukutuksen ilmoitusvelvollisuuteen

Suomen riistakeskus on myöntänyt aiempien vuosien tavoin useille toimijoille metsästyslain 52 §:n 3 momentin mukaisen poikkeusluvan, jonka perusteella voidaan järjestää karhunhaukun taipumuskoe ja kouluttaa koiraa karhun kanssa työskentelyyn. Poikkeusluvan uusi ehtokohta on herättänyt keskustelua.

Suomen riistakeskus toteaa, että ilmoitus taipumuskokeen aloittamisesta tai koulutuksen aloittamisesta on tehtävä vasta silloin kun koiranohjaaja on voinut todeta, että kohde-eläin on karhu. Toisin sanoen mitään etukäteisilmoittamista ei tarvita. Ilmoitus on tehtävä sähköpostilla poliisille, valtion mailla myös Metsähallitukselle ja edelleen rajavartiostolle, jos kyseiseen kuntaan kuuluu rajavyöhykettä. Kyseiset sähköpostiosoitteet löytyvät päätöksestä.

Koiranohjaajan velvollisuus on huolehtia ilmoituksista. Ehtokohtaa on tarkennettu tulkintojen selkeyttämiseksi kesän aikana, joten se ei ole kaikissa päätöksissä aivan samanlainen. Suomen riistakeskus toteaa, että tässä kuvattua menettelytapaa sovelletaan kaikissa tämän vuoden päätöksissä. Ilmoituksen voi myös tehdä joku muu koiranohjaajan puolesta, jolloin koiranohjaaja saa asian hoidettua puhelinsoitolla tai tekstiviestillä.

Tässä tarkoitettu poikkeuslupa ja ilmoitusvelvollisuus ei koske karhun kannanhoidollisen metsästyksen yhteydessä tapahtuvaa toimintaa.