Siirry sisältöön

Syksyn saalis 152 karhua

Lokakuun lopussa päättyneellä karhunmetsästyskaudella saatiin saaliiksi yhteensä 152 karhua. Maa- ja metsätalousministeriön asettama enimmäiskiintiö metsästyskaudelle oli 180 eläintä. Kausi oli todennäköisesti nykymuotoisen kannanhoidollisen karhunmetsästyksen viimeinen.

Poronhoitoalueen ulkopuolisen Suomen alueelta kaadettiin yhteensä 102 karhua. Karhua metsästettiin poronhoitoalueen ulkopuolella kannanhoidollisilla poikkeusluvilla. Luvat kohdennettiin vahvimman karhukannan alueille, jotka sijaitsevat pääsääntöisesti itäisessä Suomessa. Eniten lupia myönnettiin Pohjois-Karjalaan. Karhun kannanhoidollisista poikkeusluvista ei vuonna 2023 valitettu.

Poronhoitoalueella karhua metsästettiin 50 karhun alueellisen kiintiön nojalla. Kiintiöstä oli varattu 45 yksilöä poronhoitoalueen itäiseen osaan ja 5 yksilöä läntiseen osaan. Kiintiö käytettiin kokonaisuudessaan.

Maa- ja metsätalousministeriö ilmoitti 31.10.2023 viestipalvelu X:ssä nykymuotoisen kannanhoidollisen karhunmetsästyksen päättyneen. Suomen riistakeskus toteaa tämän tarkoittavan suomalaisen karhunmetsästysperinteen häviämistä ja tähän liittyvän koiraharrastuksen vaikeutumista.

Suomen riistakeskus vetoaa metsästäjiin, jotta he jatkaisivat sitoutumista kansainvälisesti ainutlaatuiseen suurpetohavainnointijärjestelmään ja suurriistavirka-aputoimintaan (SRVA).

Karhu suolla
Kuva: Jaakko Alalantela

Taulukko karhusaalis 2023 alueittain (PDF).

Alueiden riistapäälliköt, ks. yhteystiedot

Lisätietoja

Paasimaa, Marko

  • Riistapäällikkö, Kainuu
  • Suurpetojen poikkeusluvat, lupahallintopäällikkö
  • 029 431 2232
  • marko.paasimaa@riista.fi