Siirry sisältöön

Ruokavirasto: Kettuja ja supikoiria tarvitaan edelleen rabiesseurannan näytteiksi

Ruokavirasto vetoaa pienpetometsästäjiin rabiesseurannan näytetavoitteen saavuttamiseksi. Tämän vuoden loppuun mennessä näytteitä tarvitaan rabiessyöttirokotusalueelta vielä noin 170 ketusta ja supikoirasta. Metsästäjien aktiivisella avustuksella on vuosittain saatu kerättyä useita satoja pienpetoja rabiesseurantaan.

Rabieksen eli raivotaudin torjunta vaatii onnistuakseen jatkuvaa, pitkäaikaista työtä. Suomi on levittänyt luonnonvaraisille eläimille tarkoitettuja syöttirokotteita itärajan kuntiin jo noin kolmenkymmenen vuoden ajan. Rokotuskampanjan avulla on menestyksekkäästi estetty metsäraivotaudin leviäminen itärajan yli Suomeen. Suomi on ollut vuodesta 1991 virallisesti rabieksesta vapaa maa. Rabiestapauksia kuitenkin todetaan edelleen Venäjän puolella.

Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon, Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson alueilla sijaitsevalta rokotusalueelta kaivataan kipeästi lisää kettujen ja supikoirien ruhoja näytteeksi. Metsästetyn eläimen saa nylkeä ennen lähetystä. Näytteen lähettäjä saa eläinten tutkimuksista kertovan raportin postitse. Kuolleena löytyneet tai sairaalta vaikuttaneet eläimet ovat myös hyviä näyte-eläimiä. Erityisesti itäisen Etelä-Savon (Kerimäki, Puumala, Sulkava, Savonlinna) sekä Ilomantsin ja Joensuun alueilta näytteitä tarvittaisiin lisää.

Rokotusvyöhykkeen eläimiä tutkimalla seurataan, ovatko eläimet syöneet syöttirokotteita ja ovatko ne saaneet suojaavia vasta-aineita vereensä. Näyte-eläimet tutkitaan myös rabiesviruksen varalta. Eläinnäytteitä hyödynnetään lisäksi muiden taudinaiheuttajien, kuten myyräekinokokin ja trikinellojen, seurantaan.

Kunnat, jotka kuuluvat rokotusalueeseen:
Ilomantsi, Joensuu, Tohmajärvi, Kitee, Rääkkylä, Parikkala, Puumala, Savonlinna, Sulkava, Ruokolahti, Rautjärvi, Imatra, Taipalsaari, Lemi, Luumäki, Pyhtää, Kotka, Hamina, Lappeenranta, Miehikkälä ja Virolahti

Lisätietoja:

Tutkija Marja Isomursu, p. 040 512 1248 (luonnonvaraisten eläinten tutkimukset)
Ylitarkastaja Tiia Tuupanen, p. 040 489 3348 (raivotaudin vastustaminen)
Erikoistutkija Tiina Nokireki, p. 050 413 1687 (lentolevitykset ja raivotaudin diagnostiikka)

 

Lue lisää:

Näytteiden lähetysohjeet (Ruokavirasto)
Pakkausmateriaalia voi tilata maksutta osoitteesta tilaukset@ruokavirasto.fi
Ajantasainen ruhokeräystilanne (Ruokavirasto)
Lisätietoa rabieksesta (Ruokavirasto)