Siirry sisältöön

Poliisi ja riistakeskus seuraavat Loviisan karhun tilannetta tarkoin ja tekevät tiivistä yhteistyötä

Itä-Uudenmaan poliisin ja Suomen riistakeskuksen yhteistiedote

Suomen riistakeskus ja Itä-Uudenmaan poliisi seuraavat Loviisan alueella havaitun karhun liikkeitä. Kyseessä on nuori karhu, joka on etsinyt toistuvasti ruokaa roskiksista, mutta välttelee ihmisiä.

Itä-Uudenmaan poliisin tietoon on tullut karhusta pihahavaintoja ja runsaasti roskapönttöjen kaatamisia Loviisan seudulla. Tiedossa ei ole kuitenkaan, että karhu olisi ihmisten suhteen peloton, vaan se on liikkunut pääasiassa öisin ja vaikuttaa väistävän ihmisiä. Eläimestä on tiedossa vain harvoja näköhavaintoja.

Riistakeskus on antanut karhusta alueelle karkotuspäätöksen

Viranomaiset seuraavat tilannetta tiiviisti. Suomen riistakeskus on antanut karhusta alueelle karkotuspoikkeusluvan.

– Olisi tärkeää, että ihmiset ilmoittaisivat karhun piha- tai kesämökkikäynneistä oman alueensa petoyhdyshenkilölle, jonka yhteystiedot löytyvät riista.fi-sivuilta. Petoyhdyshenkilö varmistaa havainnon luotettavuuden ja kirjaa havainnot Luonnonvarakeskuksen TASSU-järjestelmään. Jos suurpeto ei poistu paikalta ihmisen havaittuaan tai peloton suurpeto lähestyy ihmistä, tulee havainnosta ilmoittaa yleiseen hätänumeroon 112. Tarvittaessa asian arvioimista jatketaan viranomaisyhteistyönä poliisin kanssa, toteaa ylikomisario Jussi Huhtela Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

–  Lisäksi on hyvä muistaa, että karhut hakeutuvat säiden viilentyessä talviunille ja on olemassa tapauksia, joissa karhu ei ole enää talviunien jälkeen palannut aiempaan käyttäytymiseen, Huhtela muistuttaa.

Viranomaiset toivovat karkotustilanteissa yhteistyötä ja joustavuutta myös maanomistajilta.  Suomen riistakeskuksen poikkeusluvilla toimiminen edellyttää metsästysoikeutta tai maanomistajan lupaa karkotustoimenpiteiden suorittamiseen.

– Hyvä yhteistyö eri toimijoiden kesken karkottamistoimissa on alueen asukkaiden mutta myös karhun etu.  Sama koskee myös muiden suurpetojen kuten susien, ilvesten ja ahmojen karkottamista, jos sellaiseen on tarve ryhtyä, toteaa ylikomisario Jussi Huhtela.

Ruoantähteet roska-astioissa houkuttelevat karhuja pihoihin

Paras tapa ennalta ehkäistä karhun vierailu pihapiirissä on poistaa pihalta karhuja houkutteleva ravinto. Karhulla on erinomainen hajuaisti, jonka avulla se löytää melko vaivattomasti ravintoa myös ihmisasutusten läheisyydestä.

– On hyvä tarkistaa, etteivät esimerkiksi lemmikkieläinten ruuat, roska-astiat tai komposti ole helposti karhun saatavilla, koska etenkin ruokajätteet houkuttavat niitä paikalle. Sekajäteastioihin ei tulisi laittaa karhua houkuttelevia ruokajätteitä. Karhuja ei pidä myöskään totuttaa tarpeettomaan ihmisen läsnäoloon lähestymällä eläimiä tai ruokkimalla niitä esimerkiksi valokuvausta varten asutuksen läheisyydessä, muistuttaa riistapäällikkö Visa Eronen Suomen riistakeskuksesta.

– Suosittelen kaikkia tutustumaan osoitteesta SusiLIFE-hankkeen sivuilta (susilife.fi, pdf) löytyvään julkaisuun ”Kuka auttaa, jos suurpeto tulee pihapiiriin”.  Monessa tilanteessa karhuhavainnosta riittää yhteydenotto petoyhdyshenkilölle, joiden yhteystiedot löytyvät riista.fi- sivulta . Julkaisussa on myös ohjeistettu ne tapaukset, joista toivotaan suoraa ilmoitusta hätäkeskukseen, neuvoo Huhtela.

Petoyhdyshenkilöiden yhteystiedot.