Siirry sisältöön

Poikkeuslupa yhden suden pyyntiin Pohjanmaalle

Suomen riistakeskus on myöntänyt Pohjanmaalle poikkeusluvan pihoilla käyvän suden pyyntiin. Lupa on myönnetty Alavuden–Ähtärin seudulla sijaitsevalle alueelle. Lupapäätöstä tehtäessä tarkasteltiin erityisesti yleistä turvallisuutta.

Lupa on voimassa kolme viikkoa alkaen tästä päivästä. Suurelta osin Alavuden puolella olevalta lupa‑alueelta on dokumentoitu huomattava määrä tapahtumia, joissa sudet ovat liikkuneet toistuvasti lähellä asutusta, pihoissa ja pihapiireissä. Hakemusalueelta petoyhdyshenkilöt ovat kirjanneet Tassu ‑järjestelmään 11.02.2013–11.02.2014 välisenä aikana 170 susihavaintoa, joista 90 on pihahavaintoja. Suomen riistakeskus katsoi poikkeuskriteerien täyttyvän yleisen turvallisuuden vaarantumisen takia.

Pihakäyntien lisäksi hakemusalueella tai sen läheisyydessä on viimeisen vuoden aikana paikallisen maaseutuviranomaisen tietoon ilmoitettu kolme tapausta, jossa sudet ovat tappaneet koiran, yhdessä tapauksessa vasikan ja yhdessä tapauksessa kaksi lammasta. Yhtä koiraa lukuun ottamatta vahingot tapahtuivat pihapiireissä.

Poikkeusluvan nojalla tapahtuva pyynti voidaan aloittaa vasta sitten, kun susi on tullut 100 metriä lähemmäs asuttua rakennusta. Näin pyynti voidaan varmuudella kohdistaa pihoissa kulkevaan ja yleistä turvallisuutta vaarantavaan susiyksilöön.

Lisätietoja

Tossavainen, Sami

  • Riistapäällikkö, Lappi
  • MetsL 8 pykälän alue
  • 029 431 2304
  • sami.tossavainen@riista.fi