Siirry sisältöön

Pohjois-Savoon poikkeusluvat 13 karhun kannanhoidolliseen metsästämiseen

Maakunnan karhukanta kasvussa, karhun aiheuttamat vahingot edellisvuoden tasolla.

Pohjois-Savossa myönnettiin kannanhoidollisia poikkeuslupia yhteensä 13 karhun metsästämiseen syksyllä 2020 (Taulukko 1). Haettu määrä oli 21 poikkeuslupaa. Kannanhoidolliset poikkeusluvat myönnettiin maakunnan tiheimmille karhualueille, joilta on edellisten kahden vuoden aikana kirjautunut pentuehavaintoja ja karhun aiheuttamia vahinkoja. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella on säädetty Suomessa metsästysvuoden 2020–2021 karhusaaliin enimmäismääräksi 384 yksilöä.

Pentuehavaintojen ilmoittaminen petoyhdyshenkilöille ja kirjaaminen Luonnonvarakeskuksen Tassu-järjestelmään on kannan seuraamisen kannalta erittäin tärkeää. Luonnonvarakeskus on arvioinut Suomen riistakeskus Pohjois-Savon alueen vuoden 2019 pentueiden määräksi 22–24 pentuetta ja 40–46 pentua. Pentutuotoksi vuonna 2020 arvioidaan 45 pentua. Maakunnan karhukannaksi ennen metsästyskautta 2020 arvioidaan 180–200 yli vuoden ikäistä karhua.

Vuoden 2019 aikana karhut rikkoivat mehiläispesiä ja rehupaaleja Pohjois-Savon alueella yhteensä 33 800 euron edestä, mikä on samaa tasoa edellisvuoden kanssa. Karhuvahinkoja on pyritty estämään ennalta muun muassa suojaamalla mehiläistarhoja sähköaidoilla. Mehiläistarhaajat saavat aitaustarvikkeet Suomen riistakeskuksen kautta korvauksetta käyttöönsä.

Kesämökkien ja kotitalouksien jätteet on syytä hävittää siten, etteivät karhut pääse tottumaan ”helppoon ja makeaan elämään”. Houkuttavaan ravintokohteeseen tottuneen karhun vieroittaminen huonosta tavasta on usein erittäin hankalaa, jopa mahdotonta.

Luonnonvarakeskuksen antaman Karhukanta Suomessa 2020 -julkaisun mukaan koko maassa arvioidaan elävän noin 2 000 yli vuoden ikäistä karhua ja yli 400 pentua. Karhun metsästysaika on 20.8.–31.10.2020.

Lisätietoja

Kervinen, Matti

  • Erikoissuunnittelija, Pohjois-Savo
  • Riistatiedon määrittelyt
  • 029 431 2234
  • matti.kervinen@riista.fi