Siirry sisältöön

Peura- ja kaurissaaliissa kasvua Satakunnassa

Suomen riistakeskuksen Satakunnan toimialueella kaadettiin päättyneellä metsästyskaudella noin 11 700 valkohäntäpeuraa. Määrä nousi noin 1 800 eläimellä edellisestä kaudesta. Saaliista 54 prosenttia oli vasoja. Aikuisista saalispeuroista 48 prosenttia oli naaraita.

Satakunnan alueellinen riistaneuvosto on asettanut tavoitteeksi valkohäntäpeurakannan kasvun taittamisen Kokemäenjoen eteläpuolisilla, tiheimmän kannan alueilla. Luonnonvarakeskus tuottaa myöhemmin arvion peurakannan koosta tällä hetkellä.

Pienimmän hirvieläimemme metsäkauriin saalismäärä oli Satakunnan toimialueella päättyneellä kaudella noin 2 100 yksilöä.  Saalismäärä on noussut alueella tasaisesti vuodesta 2015 lähtien, nyt nousua edelliseen metsästyskauteen nähden oli noin 17 prosenttia. Metsäkauriin metsästykseen ei nykyisellään vaadita pyyntilupaa, mutta saadusta saaliista on ilmoitettava Suomen riistakeskukselle.

Kuusipeuroja kaadettiin 16 yksilöä

Satakunnan kuusipeurapopulaatiosta kaadettiin päättyneellä metsästyskaudella 16 eläintä. Luonnonvaraisia kuusipeuroja esiintyy Satakunnassa Porin ja Merikarvian välisellä rannikkoseudulla.

Metsäkauriin saalisseuranta Suomen riistakeskuksen verkkosivuilla: https://riista.fi/metsastys/saalisseuranta/alueelliset-saalismaarat/

Lisätietoja

Impola, Antti

  • Riistapäällikkö, Satakunta
  • Riistaneuvostot
  • 029 431 2321
  • antti.impola@riista.fi

Laaja, Reima

  • Riistasuunnittelija, Satakunta
  • Suurriistavirka-apu (SRVA)
  • 029 431 2322
  • reima.laaja@riista.fi