Siirry sisältöön

MMM: Syksyn hirvijahdissa käytössä myös poikkeuksella jatketut ampumakoetodistukset, kiimarauhoitus ennallaan

Koronatilanteen vuoksi metsästyslakia muutettiin viime keväänä, jotta 1.1.2017–31.7.2018 suoritettujen ampumakokeiden todistukset ovat voimassa heinäkuun 2021 loppuun ilman uutta ampumakoetta. Hirvieläinten pyyntiajat ovat vuoden 2019 mukaiset. Hirven kiimarauhoitusaika Pohjois-Suomessa säilyy ennallaan, mutta maa- ja metsätalousministeriö valmistelee muutosta seuraavalle metsästyskaudelle.

Lapissa, Kuusamossa ja Taivalkoskella käynnistyy ensi viikolla aikaistettu hirvenmetsästyskausi. Samoin muualla maassa voi metsästää 1.9. alkaen hirveä vahtimalla pellolta ja valkohäntäpeuraa vahtimalla peltojen lisäksi muuallakin.

Kevään korona-tilanteen vuoksi eduskunta hyväksyi lain metsästyslain 21 §:n väliaikaisesta muuttamisesta niin, että 1.1.2017–31.7.2018 suoritetut ampumakokeet ovat voimassa heinäkuun 2021 loppuun ilman ampumakokeen uutta suoritusta. Muutos koskee hirvi- ja peurakoetta, karhukoetta, metsäkauriskoetta ja jousikoetta.

Muutoksella pyrittiin ennakoimaan, etteivät koronatilanteen vuoksi pitämättä jätetyt ampumakokeet vaikeuta metsästäjien osallistumista hirvieläinkantojen säätelyyn syksyn metsästyskaudella. Laki tuli voimaan 4.5.2020 ja on voimassa 31.7.2021 saakka.

–  Ampumakokeiden suoritusten jatkamisella varmistettiin, että hirvi- ja peurakantojen säätelemiseksi välttämätön metsästys sujuu korona-aikanakin jouhevasti, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sanoo.

Hirvenmetsästyksen kiimarauhoitusaika ennallaan tällä kaudella, muutoksia valmistellaan seuraavalle metsästyskaudelle

Maa- ja metsätalousministeriö lähetti kesällä lausunnolle esityksen Pohjois-Suomen hirvenmetsästyksen kiimarauhoitusajan lyhentämisestä siten, että metsästys jatkuisi jo lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Muutosta esitti Valtakunnallinen riistaneuvosto, koska aikainen talvi ja vaikeat lumiolosuhteet ovat haitanneet viime vuosina hirvenmetsästystä Pohjois-Suomessa.

Esitys sai lausuntokierroksella kannatusta, mutta juridisista syistä muutosta ei ehditä tehdä tälle metsästyskaudelle. Näin ollen kiimarauhoitus on alkavalla metsästyskaudella voimassa nykyisen asetuksen mukaisesti eli 21.9. – 9.10.2020.

– Pidän tärkeänä, että Pohjois-Suomessa lumipeite ei estä metsävahinkojen vähentämiseksi välttämätöntä hirvikannan säätelyä. Valmistelemme muutosta kiimarauhoitusaikaan seuraavalle metsästyskaudelle, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sanoo.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
•    maa- ja metsätalousministerin erityisavustaja Teppo Säkkinen, p. 050 5162868
•    erityisasiantuntija Janne Pitkänen, p. 0295 162 338
•    sähköpostit: etunimi.sukunimi(at)mmm.fi