Metsonpesän suojaus onnistui – poikaset ovat kuoriutuneet

 

Lähettävä riistakamera on seurannut Petäjävedellä koppelon pesintää. Liiketunnistimella varustettu riistakamera lähettää 10 sekunnin pituisia HD videoita, jotka ovat katseltavissa osoitteessa http://www.riistakamera.pro/kuvablogi

Koppelolla oli kahdeksan munaa hakkuuaukossa. Pesä suojattiin hajusaippualla nisäkäspetojen varalta 13.5.2017. Ensimmäinen poikanen kuoriutui eilen sunnuntaina 4.6.2017 ja tällä hetkellä koppelo hautoo viimeistä munaa. Kuoriutuneilla poikasilla näyttää olevan jo kiire suureen maailmaan. Poikue jättää pesän todennäköisesti tämän päivän aikana. Poikaset kuoriutuivat hieman odotettua aikaisemmin. Monilla muilla suojatuilla pesillä on vielä haudonta käynnissä.

Koppelon munien haudonta kestää 24 – 27 vuorokautta. Vastakuoriutuneet pikkumetsot painavat vain 35 grammaa. Ne lähtevät pesästä heti kuivuttuaan. Ensimmäiset elinviikot metsonpojat ovat riippuvaisia hyönteisravinnosta. Ne etsivät ruokansa alusta asti itse. Lämmittelemään ne sulloutuvat emon siipien suojiin. Kylmä ja sateinen sää tekee metsonpoikasten elon ensimetreistä hyvin haasteellisen.

Metsäkanalintujen pesistä tuhoutuu keskimäärin kolmannes ennen poikasten kuoriutumista. Munat vie useimmiten supikoira, kettu tai näätä. Pesän voi helposti suojata nisäkäspedoilta.

Vaikka haudonta on jo pitkällä, metsäkanalintujen pesät kannattaa edelleen löydettäessä suojata. Havaintojemme perusteella pesä rosvotaan usein juuri ennen kuoriutumista.

Keski-Suomen Metsoparlamentti juhlii Suomi 100-juhlavuotta pesiensuojauskampanjalla. Kuluvana keväänä on tavoitteena suojata sata metson pesää Keski-Suomessa.   Myös muiden metsäkanalintujen pesät kannattaa ehdottomasti suojata.

Keski-Suomen Metsoparlamentin yhteistyötahojen lisäksi Sadan pesän savottaan kutsutaan mukaan Keski-Suomen riistanhoitoyhdistykset, metsästysseurat, metsästäjät ja luonnonystävät. Toivomme, että suojauksen yhteydessä pesille asetetaan riistakamera ja suojauksesta ilmoitetaan Keski-Suomen Metsoparlamentille.

Kaikkien suojauksesta ilmoittaneiden kesken arvotaan kolme riistakameraa. Pesän suojaajan toivomme tarkastavan pesintätuloksen kesäkuun 15. päivän vaiheilla ja ilmoittavan tuloksen Metsoparlamentille. Ilmoituksen voi tehdä nettilomakkeella osoitteessa www.metsoparlamentti.fi

Yhteistyössä ovat mukana Eränetti verkkokauppa, www.eranetti.fi

Lisää tietoa metsosta, pesien suojauksesta ja ilmoittautumislomake www.metsoparlamentti.fi

Hanke on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

Lisätietoa:

Olli Kursula, hankevastaava Keski-Suomen Metsoparlamentti

0400-243414

olli.kursula@riista.fi