Siirry sisältöön

Metsästyskausi lähestyy – Ampumaratakausi on parhaimmillaan

Elokuussa alkaa uusi metsästysvuosi, joten metsästäjien on syytä kaivaa aseet kaapista ja suunnata ampumaradalle.  Hyvän riistalaukauksen vaatima ampumavarmuus syntyy vain harjoittelemalla.

Muutama ratareissu on tarpeen kaikille metsästäjille. Haulikolla osuminen perustuu pitkälti lihasmuistiin ja rutiiniin, jotka kaipaavat tauon jälkeen herättelyä. Kiväärillä osuminen puolestaan vaatii puhtaan laukaisun harjoittelua, jotta metsästystilanteessa ei tule nykäistyä. Samalla varmistutaan kiväärin oikeasta kohdistuksesta.

Metsästettäessä ei tule ampua ylipitkille matkoille, jotta vältytään haavakoilta. Rataharjoittelun kautta muodostuu käsitys omista ampuma- ja etäisyydenarviointitaidoista, jotka tulee tiedostaa käytännössä. Jos tilanne metsästettäessä ei ole suotuisa, on parempi jättää ampumatta.

Mikään ei ole harmillisempaa kuin huomata metsällä, ettei ase toimi. Kesän harjoituskäynneillä saadaan varmuus aseen kunnosta, ja jos aseessa on vikaa, se ehditään korjata ennen kauden alkua. Mikä tärkeintä, rata-ammunta palauttaa mieleen aseen oikean ja turvallisen käsittelyn, jotka ovat jokaisen metsästäjän ykkösasia.

Alueen ampumaratojen aukioloaikoja voi tiedustella metsästys- ja ampumaseuroilta sekä riistanhoitoyhdistykseltä.

Koulutusta on tarjolla

Juuri metsästäjätutkinnon suorittaneiden tai vähän ampumakokemusta omaavien kannattaa hakeutua Metsästysammunnan ABC -koulutukseen. Kurssin sisältö ja koulutuskalenteri löytyvät osoitteesta www.metsastysammunnanabc.fi

Metsästysammunnan ABC on Suomen Metsästäjäliiton ja Suomen riistakeskuksen yhteinen hanke.

Lisätietoja:

Apulaisjohtaja Jari Pigg, 029 431 2102, jari.pigg@riista.fi