Siirry sisältöön

Luke: Vanhojen DNA-näytteiden uudelleenanalyysissä löytyi kolme uutta koirasutta

Luonnonvarakeskuksen tiedote, 6.3.2023. Päivitetty 6.3. klo 10.45. Korjattu lause ”Muut mainittujen kahden koirasuden analysoidut jälkeläiset menetelmä määritti susiksi.” Kyseessä oli vain yksi lisääntynyt yksilö.

Luonnonvarakeskus (Luke) on käynyt läpi vanhoja susien DNA-näytteitä uudella analyysimenetelmällä, joka tunnistaa koirasudet aiempaa tarkemmin. Aineistosta on tunnistettu kolme uutta koirasusiyksilöä, jotka eivät ole enää elossa.

Luke kehittää suden kannanarvioinnissa käytettävää DNA-analyysiä käymällä uudelleen läpi vanhoja DNA-näytteitä. Vuonna 2021 otettiin käyttöön uusi koirasusipaneeli, joka erottaa koiran ja suden risteymät aiemmin käytettyä mikrosatelliittimenetelmää tarkemmin.

Uudelleenanalysoitaviksi valittiin oletettavasti elossa olevat yksilöt. Lisäksi analysoitiin oletettavasti elossa olevien yksilöiden vanhemmat, joista oli näytteitä saatavilla. Yhteensä näytteet analysoitiin 851 yksilöstä. Näytteet oli kerätty tammikuun 2016 ja huhtikuun 2022 välisenä aikana. Näytteistä 91 % analysoitiin onnistuneesti. Epäonnistuneet näytteet pyritään vielä analysoimaan uudelleen.

Uudelleenanalysoinnissa tunnistettiin kolme uutta koirasutta

Uusi menetelmä on kehitetty kansainvälisenä yhteistyönä, jossa mukana oli Oulun yliopisto. Luke ja Oulun yliopisto ovat tehneet pitkään yhteistyötä suurpetotutkimuksessa.

─ Menetelmä on kehitetty tunnistamaan erityisesti susien ja koirien välisiä geneettisiä eroja, sanoo professori Jouni Aspi Oulun yliopistosta. Vanha analyysimenetelmä ei tunnistanut toisen tai kolmannen polven takaisinristeymiä suteen koirasusiksi, koska ne ovat geneettisesti niin lähellä sutta.

─ Nyt tehdyssä analyysissä löytyi kolme uutta koirasusiyksilöä: kaksi Raaseporista ja yksi Uudestakaupungista. Raaseporin tunnistetuista koirasusista ensimmäinen yksilö oli ehtinyt saada jälkeläisiä suden kanssa ja toinen yksilö oli yksi näistä jälkeläisistä. Yksikään kolmesta koirasudesta ei ole enää elossa, kertoo erikoistutkija Mia Valtonen Lukesta.

Koirasusien risteytyessä takaisin suteen koiran geenit laimenevat. Koiraesivanhempien geenit siirtyvät satunnaisesti seuraavien sukupolvien jälkeläisille ja sattumanvaraisen periytymisen vuoksi osa jälkeläisistä voi olla geneettisesti enemmän suden kaltaisia kuin toiset. Muut mainitun koirasuden analysoidut jälkeläiset menetelmä määritti susiksi.

Jatkossa mahdolliset uudet koirasusiyksilöt pystytään tunnistamaan entistä tarkemmin ja nopeammin, koska kaikki vuosittaiset analyysit tehdään jo uudella menetelmällä.

Koirasusi on Suomessa harvinainen ja haitallinen vieraslaji

Suden ja koiran risteymät ovat Suomessa erittäin harvinaisia. Yhtään puhtaan koiran ja suden jälkeläistä ei analyyseissä löydetty, vaan tunnistettujen koirasusien vanhemmat ovat olleet susi ja koirasusi. Myöskään maastohavainnoinnissa reviireiltä ei ole löydetty koiran ja suden muodostamia pareja.

Koirasusi on vieraslajilaissa määritetty haitalliseksi vieraslajiksi. Risteymät on tärkeää tunnistaa susikannan geneettisen puhtauden suojelemiseksi. Luke suosittelee koirasusien poistamista luonnosta, jotta Suomen susikanta säilyisi terveenä ja elinvoimaisena.