Siirry sisältöön

Keski-Suomeen poikkeuslupa mehiläisvahinkoja aiheuttaneen karhun pyyntiin

Suomen riistakeskus on myöntänyt Keski-Suomeen vahinkoperusteisen poikkeusluvan yhden karhun pyyntiin. Poikkeusluvalla voidaan metsästää mehiläisvahinkoja aiheuttanut karhu Jyväskylän ja Jämsän kaupungeissa ja Muuramen kunnassa rajatulla alueella sijaitsevilla mehiläispesillä ja niiden välittömässä läheisyydessä. Lupa on voimassa kolme viikkoa.

Lupa on myönnetty mehiläistarhaukselle aiheutuvien erityisen merkittävien vahinkojen estämiseksi. Kesän aikana karhut ovat rikkoneet alueella kymmeniä mehiläispesiä ja vahingot näyttävät jatkuvan. Tähän mennessä syntyneiden vahinkojen arvoksi on arvioitu yli 10 000 euroa.

Samalle alueelle myönnettiin vastaava poikkeuslupa touko-kesäkuun vaihteessa. Karhua ei tuolloin onnistuttu kaatamaan.

Luonnonvarakeskuksen mukaan Keski-Suomen alueella on ennen metsästyskautta 2016 vuotta vanhempia karhuja 105–120 yksilöä ja arvioitu pentutuotto vuonna 2016 on 25 yksilöä. Karhuja liikkuu koko maakunnan alueella ja kanta on vakaa.

Lisätietoja

Kursula, Olli

  • Riistapäällikkö, Keski-Suomi
  • Riistalaskennat sekä riistatiedon käyttö metsästysseuroissa
  • 029 431 2242
  • olli.kursula@riista.fi