Siirry sisältöön

Ilvesluvat myönnetty Etelä-Savoon

Suomen riistakeskus on myöntänyt Etelä-Savon alueelle kannanhoidolliset poikkeusluvat 46 ilveksen metsästykseen. Pyyntikausi alkaa joulukuun alusta.

Poikkeusluvat on kohdennettu tiheimmille ilvesalueille. Pääkriteereinä lupien myöntämisessä oli Luonnonvarakeskuksen arvioima pentueiden määrä sekä hakemusalueen pinta-ala. Hakijakohtaisesti lupamäärä vaihteli nollasta viiteen. Lupia on myönnetty kaikkiin Etelä-Savon kuntiin.

Luonnonvarakeskuksen mukaan Etelä-Savon ilveskanta on kasvanut edellisvuodesta. Ennen alkavaa metsästyskautta vuotta vanhempia yksilöitä arvioidaan alueella olevan 250–265 yksilöä. Arvio perustuu petoyhdyshenkilöiden tarkastamiin ja Tassu -järjestelmään kirjaamiin pentuehavaintoihin. Vuonna 2019 eteläsavolaisissa metsissä liikkui yli 50 ilvespentuetta.

Havainnot suurpetojen pentueista tai asutuksen lähellä liikkuvista eläimistä tulee ilmoittaa tuoreeltaan lähimmälle petoyhdyshenkilölle tai riistanhoitoyhdistykselle. Yhteystiedot löytyvät riistakeskuksen sivuilta www.riista.fi.

Edellisenä metsästyskautena Etelä-Savon alueelle saaliiksi saatiin 33 ilvestä. Ilveksen metsästysaika päättyy 28. helmikuuta.

Lisätietoja

Salo, Ohto

  • Riistasuunnittelija, Etelä-Savo
  • Villisika
  • 029 431 2305
  • ohto.salo@riista.fi