Siirry sisältöön

Illat pimenevät – hirvionnettomuuksien riski kasvaa

Syksyn tullen hirvet lähtevät liikkeelle. Autoilijoiden ja muiden tiellä liikkujien on syytä olla varuillaan hämärässä.

Hirvet liikkuvat aktiivisesti aamu- ja iltahämärässä. Tästä syystä kaikkien tiellä liikkujien on syytä olla tarkkana iltojen pimetessä. Erityisen tarkkana kannattaa olla parin tunnin ajan ennen ja jälkeen auringon laskun ja nousun. Usvan tai sateen vähentäessä näkyvyyttä, kannattaa pudottaa ajonopeutta, jotta eläinten tullessa tielle reagointiin jää riittävästi aikaa.

Hirvien aktiivisuus ja liikkuvuus on suurta erityisesti syksyisin. Hirvien kiiman aikana syyskuussa hirvet liikkuvat paljon. Lisäksi syyskuun lopulla alkava hirven metsästys ja hirvien luontainen siirtyminen talvilaitumille laittavat hirviä liikkeelle yhä enemmän.

Varsinkin hirvivaroitusalueilla liikkuessa kannattaa aktiivisesti tarkkailla tien pientareita ja vähentää ajonopeutta. Hirvivaroitusmerkki kertoo siitä, että alueella liikkuu erityisen paljon hirviä ja hirvieläimiä. Mikäli näet hirven tai peuran tiellä tai sen läheisyydessä, pitää nopeutta vähentää välittömästi. On myös hyvä muistaa, että hirvieläimet liikkuvat usein ryhmissä, joten tien jo ylittäneen yksilön perässä voi tulla vielä muita.

Muista hiljentää vauhtiasi tullessasi hirvieläinonnettomuuspaikalla. Suurriistavirka-apuhenkilöt (SRVA) saattavat olla paikalla suorittamassa tehtäväänsä tai kuolleen hirvieläimen ruho voi edelleen olla tiellä.

Autoilijoiden kannattaa pitää aina autossa mukanaan uutta riistaonnettomuusmerkkiä, jossa on toimintaohjeet suurriistakolarien varalle ja joka on samalla tarkoitettu kolaripaikan merkitsemiseen. Kolaripaikan merkitseminen helpottaa huomattavasti kolarin jälkiselvittelyä ja esimerkiksi loukkaantuneen eläimen jäljitystä. Riistaonnettomuusmerkki sidotaan kolaripaikalla näkyvälle paikalle, josta se voidaan havaita autolla ajettaessa. Merkki on tulostettavissa Suomen riistakeskuksen verkkosivuilta.

Tulosta riistaonnettomuusmerkki autoosi

Lisätietoja

Körhämö, Jani

  • Riistapäällikkö, Pohjois-Häme
  • 029 431 2281
  • jani.korhamo@riista.fi