Siirry sisältöön

Hirvieläinten pyyntiluvat myönnetty Kaakkois-Suomeen

Suomen riistakeskuksen Kaakkois-Suomen toimialueelle on myönnetty tulevalle metsästyskaudelle 2773 hirven pyyntilupaa ja 426 valkohäntäpeuran pyyntilupaa. Hirven pyyntilupien määrä kasvoi viidellä sadalla ja valkohäntäpeuran pyyntilupien määrä väheni noin sadalla edellisvuodesta.

Hirven pyyntiluvat on myönnetty haetun mukaisesti. Lupamäärä kasvoi yli viidenneksellä edellisvuoteen verrattuna. Luonnonvarakeskuksen keväällä julkaiseman arvion mukaan hirvikanta on Kaakkois-Suomen alueella hieman laskenut aikaisemmasta, mutta se on edelleen yli tavoitteen. Hirvitilanne vaihtelee paljon alueen eri osissa. Alueen länsi- ja itäosissa ollaan lähellä tavoitetta, mutta keski- ja eteläosassa hirvikanta on edelleen yli Kaakkois-Suomen alueellisen riistaneuvoston neljälle hirvitalousalueelle asettaman tavoitteen 2,7–3,2 hirveä/1000 ha. Etelä-Savo – Kaakkois-Suomi -hirvitalousalueen tavoite on 2,5-3 hirveä/1000 ha. Tiheän kannan alueella hirvikantaa pyritään edelleen leikkaamaan.

Alueen valkohäntäpeurakanta oli pienentynyt Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan vajaalla kymmenellä prosentilla edellisvuoden tasosta. Esiintymisessä on kuitenkin suuria eroja. Tiheintä kanta on alueen länsi- ja eteläosissa. Valkohäntäpeuran pyyntilupamääriä on osin rajattu haetusta. Lupamäärä väheni noin sadalla, mutta siitä huolimatta myönnetty lupamäärä mahdollistaa edelleen viime metsästyskautta huomattavasti suuremman saalismäärän. Myönnetyistä valkohäntäpeuran pyyntiluvista on viime vuosina käytetty keskimäärin noin puolet. Lupamäärän mitoituksella tähdätään hallitusti kohti valkohäntäpeurakannan koolle asetettuja hirvitalousaluekohtaisia tavoitteita.

Hirvenmetsästys alkaa täydellä teholla 8. lokakuuta. Sitä ennen hirveä on mahdollista metsästää vahtimalta pelloilta 1. syyskuuta alkaen. Valkohäntäpeuraa on mahdollista metsästää vahtimalla syyskuun alusta ja täysimittaisesti 24. syyskuuta alkaen.

Yhdellä pyyntiluvalla saa kaataa aikuisen hirvieläimen tai kaksi vasaa. Osa luvista on niin sanotuissa lupapankeissa, joita käytetään luvansaajien harkinnan mukaan. Pankkiluvat suunnataan tarvittaessa metsästyksen edetessä havaittuihin hirvieläintihentymiin tai vahinkoalueille.

Lisätietoja

Tolvanen, Jouni

  • Riistasuunnittelija, Kaakkois-Suomi
  • Nuorisotoiminta
  • 029 431 2222
  • jouni.tolvanen@riista.fi