Siirry sisältöön

Hirvieläinten pyyntilupiin selvä lisäys

Suomen riistakeskus on myöntänyt tulevan metsästyskauden hirvieläinten pyyntiluvat. Syksyn ja talven jahdeissa on käytössä 52 771 pyyntilupaa hirvelle, 36 191 valkohäntäpeuralle, 169 kuusipeuralle ja 18 metsäpeuralle. Yhdellä pyyntiluvalla saa pääsääntöisesti kaataa yhden aikuisen tai kaksi vasaa.

Sekä hirven että valkohäntäpeuran pyyntilupia myönnettiin tänä vuonna noin neljännes enemmän kuin viime vuonna. Hirven pyyntilupamäärä kasvoi kaikilla riistakeskusalueilla viime vuoteen verrattuna. Suhteellisesti runsainta lisäys oli Lapin, Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Hämeen alueilla. Viime syksyn metsästyksessä saatiin saaliiksi noin 49 700 hirveä ja noin 32 200 valkohäntäpeuraa.

Hirvikanta on Luonnonvarakeskuksen tuottamien arvioiden mukaan runsastunut monin paikoin. Hirvitalousalueille asetetut tavoitteet tähtäävät koko maassa 65 000–89 000 yksilön talvikantaan. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan hirvikanta oli viime metsästyskauden jälkeen 79 000–103 000 hirveä. Tulevan syksyn metsästyksellä tähdätään hirvikannan säätelemiseen tavoitellulle tasolle.

Valkohäntäpeurakanta keskittyy voimakkaasti Varsinais-Suomen, Satakunnan, Uudenmaan sekä Etelä- ja Pohjois-Hämeen riistakeskusalueille. Tulevan syksyn metsästyksellä tavoitellaan kannan leikkausta etenkin runsastuneiden peuraonnettomuuksien vähentämiseksi.

MYÖNNETYT HIRVIELÄINTEN PYYNTILUVAT KAUDELLE 2017-2018, vertailutietona edellisen vuoden pyyntilupamäärä

Alueiden tiedotteet

Uudet hirvieläinten metsästysajat tulevat voimaan

Pyyntiluvanvaraisten hirvieläinten uudet metsästysajat tulevat voimaan syksyn metsästyskaudella. Merkittävimmät uudistukset ovat hirvenmetsästyksen alun siirtäminen suurimmassa osassa maata myöhemmäksi lokakuun toiseen lauantaihin sekä niin sanotun vahtimismetsästyksen salliminen ennen varsinaista metsästyskautta.

Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntien alueella hirveä voidaan metsästää 1.9.-15.9. ja 14.10.-30.11. ja Kemin, Kemijärven, Keminmaan, Kittilän, Kolarin, Muonion, Pelkosenniemen, Pellon, Posion, Ranuan, Rovaniemen, Sallan, Savukosken, Simon, Sodankylän, Tervolan, Tornion ja Ylitornion kuntien alueella 1.9.-15.9. ja 14.10.-31.12.

Muualla maassa hirveä voidaan metsästää 14.10.-31.12. ja valkohäntäpeuraa 30.9.-31.1.

Edellä mainittujen aikojen lisäksi saa muualla kuin Lapin maakuntaan kuuluvissa kunnissa metsästää hirveä vahtimalla pellolta 1.9.2017 alkaen ja valkohäntäpeuraa vahtimalla 1.9.2017 alkaen.

Lisätietoja

Alueelliset lisätiedot riistapäälliköiltä, ks. yhteystiedot https://riista.fi/riistahallinto/yhteystiedot/