Ilvespentuelaskenta käynnistetään yhtä aikaa alueittain tekstiviestein ja sähköpostilla sopivassa lumitilanteessa Suomen riistakeskuksen Pohjanmaan, Pohjois-Hämeen, Rannikko-Pohjanmaan, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen alueilla. Laskennat ovat tärkeä apu ilveskannan arvioinnissa.
Yleistä
Alkukauden hirvisaalis Pohjois-Hämeessä viime vuotta suurempi
Pohjois-Hämeessä kaadettiin kuuden ensimmäisen jahtiviikon aikana yhteensä 1186 hirveä. Kuluvalle syksylle myönnetyt pyyntiluvat mahdollistavat noin 1800 hirven kaatamisen.
Riistavesilintujen taantuman hoitoon kaivataan näkemyksiä
Suomen riistakeskus toivoo vastauksia kyselyyn vesilintukosteikkojen tilasta ja hoidosta Suomessa. Kysely on avoinna 10.12.2015 saakka, ja sen tavoitteena on tukea uutta, taantuvien riistavesilintujen hoidon kansallista toimenpideohjelmaa.
Metsästäjärekisterin yhteystiedot muuttuvat
Metsästäjärekisterin puhelinnumero ja postiosoite muuttuvat 19.10.2015 alkaen.
Suomen riistakeskus luo Kipinää riistametsänhoitoon
KIRI-kampanja innostaa tutustumaan riistametsänhoidon ohjeisiin ja pyrkii lisäämään tietoa metsänhoidon menetelmistä, jotka suosivat erityisesti metsäkanalintuja. Kampanja on esillä syksyllä 2015 metsäalan lehdissä, verkossa, sosiaalisessa mediassa ja Metsämessuilla.
Riistametsänhoito esillä TV1:ssä maanantaiaamuna
Aamu-tv:n Luonto lähellä -sarjassa tutustutaan riistametsänhoitoon maanantaina 12.10. Juttu esitetään Yle TV1:ssä klo 08:11.
Riskialtis vuodenaika liikenteessä – valkohäntäpeurat liikkeellä
Peurakolaririski on suurin marraskuussa, jolloin valkohäntäpeuran kiima on huipussaan. Paras keino peurakolarin välttämiseen on pitää ajonopeus riittävän alhaisena.
Suomen riistakeskuksen verkkosivut uudistuivat
Uudistuksen tarkoituksena on lisätä visuaalisuutta, selkeyttä ja käytettävyyttä. Selkeimmin uudistus näkyy etusivulla ja aluesivuilla.
Muista osallistua kuvakisaan
Haemme kuvia monimuotoisuuskaistoilla viihtyvistä riistaeläimistä. Lähetä valokuvasi viimeistään 30.9. mennessä ja olet mukana kilpailussa.
Illat pimenevät – hirvionnettomuuksien riski kasvaa
Hirvet ja peurat ovat jälleen liikkeellä. Liikenteessä on syytä olla varuillaan ja hiljentää nopeuksia hirvivaara-alueilla sekä hämärässä.