Tänä vuonna otetaan käyttöön uusi hirvieläinten kannanhoitojärjestelmä, jonka myötä hirvitalousalueen hoitoon osallistuville tulee osittain uusia tehtäviä ja aiempaa suurempi vastuu. Suomen riistakeskus on koonnut aineistoa helpottaakseen metsästäjien uusia tehtäviä.
Riistatalous
Riistakolmioiden kesälaskenta alkaa ensi viikolla
Riistakolmiot lasketaan 25.7. – 5.8. koko maassa. Suomen riistakolmiolaskennat kahdesti vuodessa ovat koko maailmassa ainutlaatuinen vapaaehtoisponnistus, jonka perusteella ratkaistaan kanalintujen metsästysajat vielä samalle syksylle.
Maa- ja metsätalousministeriö esittää uroshaahkan kesämetsästyksen rajoittamista
Maa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt lausunnolle uroshaahkan metsästystä rajoittavan asetusluonnoksen, jolla uroshaahkojen metsästysalueet eriytetään haahkojen pesimäalueista ja koko kesän metsästysaika rajoitetaan kahteen viikkoon.
Metsähanhen metsästyskieltoa jatketaan tulevana metsästysvuonna
Maa- ja metsätalousministeriö on antanut asetuksen metsähanhen metsästyksen kieltämisestä koko maassa tulevan metsästysvuoden ajaksi. Metsähanhen metsästys keskeytettiin viime vuonna, sillä taigametsähanhikanta on taantunut 1990-luvulta alkaen merkittävästi. Ministeriö on rajoittanut vuodesta 2011 lähtien metsähanhen metsästystä ajallisesti ja alueellisesti.
Metsäkanalintusaalis väheni kolmanneksen vuonna 2014
Luonnonvarakeskuksen mukaan metsästäjämäärät ovat viimeiset kolme vuotta pysyneet samalla tasolla. Pienriistaa ja hirvieläimiä jahtasi noin 209 000 metsästäjää vuonna 2014. Teeri-, metso- ja pyysaaliit vähenivät noin kolmanneksella edellisvuodesta, riekkosaalis parikymmentä prosenttia.
Viljelijöiden ja metsästäjien yhteistyöllä ravintola riistaeläimille
Maatalouden uusi korvausjärjestelmä mahdollistaa maanomistajan sitoumuksista sekä mielenkiinnosta riippuen monivaikutteisten riistakasvien viljelyn. Metsästäjien hankkimat riistakasvisiemenet ovat viljelijälle tervetullut apu toteutuksiin. Monimuotoisuuspellot riistalle on kylvettävä kesäkuun loppuun mennessä, samoin kuin kahden kasvukauden peltolintupellot.
Kokoamme tietoa susiyksilöistä
Luonnonvarakeskus ja Suomen riistakeskus käynnistävät valtakunnallisen hankkeen susien yksilötietojen keräämiseksi. Ensimmäiset tulokset pyritään julkaisemaan avoimessa karttapalvelussa syksyllä.
Suomen riistakeskus järjestää riistakolmiokoulutusta Pohjois-Savossa ja Keski-Suomessa
Suomen riistakeskus tarjoaa koulutusta ja neuvontaa riistakolmiolaskennoista laskijoille, kolmiovastaaville ja metsästysseuroille kesä-heinäkuussa. Koulutustilaisuudessa käydään läpi riistakolmion perustaminen, laskennan suorittaminen, sähköinen Oma riista -palvelu ja riistakolmiot.fi -sivut laskennan apuvälineenä.
Vastaa kyselyyn majavakantojen hoidosta ja hallinnasta
Suomen riistakeskuksessa valmistellaan majavakantojen hoidon ja hallinnan toimenpideohjelmaa, jossa otetaan huomioon taloudelliset, luonnon- ja riistataloudelliset ja sosiaaliset näkökohdat. Tätä varten kesäkuussa selvitetään maanomistajien, metsästäjien ja muiden sidosryhmien näkemyksiä majavakantojen hoidosta ja hallinnasta.
Ethän houkuttele karhua pihaasi?
Karhuja havaitaan erityisen paljon keväällä ja alkukesällä, jolloin luonnossa on niukasti ravintoa tarjolla ja otsot joutuvat liikkumaan paljon jopa valoisaan aikaan. Karhuja ei tule tieten tahtoen ruokkia tai houkutella asutuksen lähelle edes ruoan hajuilla.