Siirry sisältöön

Vinkit maatalousympäristön riistanhoitoon

Maatalouden ympäristökorvausohjelma tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia riistanhoitoon. Seuraavassa vinkkejä mitä peltoalueilla voi tehdä riistan vuoksi. Mieti myös haluaako seurasi osallistua Riistan vuoksi -kilpailuun?

Maatalouden ympäristökorvausjärjestelmä tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia riistanhoitoon. Toimeen tartuttaessa palkkiona voi olla vahva riistakanta. Ruokaa ja suojaa tarvitaan. Esimerkiksi peltopyy, fasaani ja rusakko viihtyvät aukeilla, missä viljely on monipuolista. Riistapellot, metsäsaarekkeet, luonnonlaitumet, kosteikot, uomat ja reunavyöhykkeet houkuttelevat myös sorkkaeläimiä ja vesilintuja. Teeriparvikin viihtyy riistapelloilla sekä peltolohkojen kolmimetrisillä monimuotoisuuskaistoilla.

Vain harvalta peltoaukealta löytyy kaikkea. Oman metsästysalueen vahvuudet kannattaa miettiä, ja kohdentaa riistanhoito paikallisiin olosuhteisiin sopivaksi. Viljelysuunnitelmien laadinnassa ja lohkokarttojen äärellä kannattaa miettiä toimia ja tekoja, joilla taataan riistan tulevaisuus.  Osa ympäristötuista vaatii erillisen suunnitelman, kun taas osa niistä ilmoitetaan lohkokohtaisina toimenpiteinä päätukihaussa.

Riistanhoidon palikat

Ympäristökorvausjärjestelmässä toimenpiteitä tehdään kolmella tasolla: sitoumuksina, sopimuksina ja investointeina. Tavanomaiseen viljelyyn ja pellonkäyttöön liittyvät sitoumukset ovat lähinnä jokamiehen riistanhoitoa. Tehdään käytännön peltohommia, kuten riistapeltoja, ja sitoudutaan hoitamaan aiemmin tehtyjä erityistukialoja.

Suunnitelman vaativat investoinnit ja sopimukset sopivat perinnebiotooppeihin, luonnonlaitumiin, kosteikkoihin ja uomakunnostuksiin.

Piirros Tom Björklund

NÄILLÄ TOIMENPITEILLÄ HOIDAT RIISTAA

  1. Riista- ja monimuotoisuuskaistat
  2. Suojavyöhyke
  3. Riistapellot
  4. Kerääjäkasvit
  5. Kosteikkojen ja tulvaniittyjen perustaminen ja hoito
  6. Purojen ja valtaojien luonnonmukainen kunnostaminen ja hoito
  7. Metsäsaarekkeiden, reunavyöhykkeiden sekä perinnebiotooppien hoito raivaamalla tai laiduntamalla

Lisätietoa Riistan vuoksi –kilpailusta www.riistanvuoksi.fi