Jäljittäminen alkutalven lumilla tai kevään korvalla on yksi tapa metsästää supikoiraa. Jälkiä supeista saattaa löytyä myös keskellä talvea – varsinkin nyt kun talvi on ollut hyvin leuto ja vähäluminen suuressa osassa maata. Talvella supikoiran luolaston lähellä sijaitseva ruokapaikka saattaa vetää supikoiraa puoleensa.
Suomalainen luonto kärsii ylisuurista pienpetokannoista. Erityisesti kosteikkolinnut ovat ahdingossa. Vieraspeto supikoiria vilistää joka kolkassa. Olisiko aika jo huolehtia riistasta?
Pyyntimenetelmiä supikoirien selättämiseksi löytyy monia. Nyt katsaus koirattomaltakin metsästäjältä onnistuvaan jäljitykseen.
Jäljitys onnistuu parhaiten uuden lumen aikaan. Ensin etsitään supikoiran tuoreet, yölliset jäljet. Ne pyöreät, kissamaiset jäljet. Jäljitykseen lähdetään joko suoraan jälkiä seuraamalla tai rajaamalla supikoiran olinpaikka tietylle alueelle. Ympärillä olevien teiden ja polkujen avulla tapahtuva jälkien kiertäminen ja rajaaminen tietylle alueelle voi säästää huomattavasti aikaa, sillä jäljittäminen on joskus hyvinkin haastavaa tiheissä kuusiryteiköissä. Monesti supikoirat ovat liikkeellä pareittain, joten jälkiä on yleensä paljon. Välillä ne liikkuvat samoja jälkiä niin, että on vaikea erottaa liikkeellä olevien eläinten määrää, kun taas välillä ne risteilevät hajallaan. Jäljitys onnistuu yleensä paremmin kaverin kanssa, toinen kulkee toisella puolella jälkiä ja toinen toisella.
Jäljittämällä tutustuu supikoiran elämään – saa oppia niiden kulkureiteistä, ruokailupaikoista ja mahdollisista luolastoista. Supikoiran eteneminen on joskus hyvinkin mutkittelevaa ja varsinkin talvella niiden reitti kulkee usein tuttujen piilojen kuten luolien, kivenkolojen ja puunjuurakoiden kautta. Varsinkin luolakoirametsästäjälle jäljittämisen avulla löydetyt uudet luolastot ovat tärkeitä. Nykyajan tekniikka tuo myös apua jahtiin – GPS paikantimen muistiin talletettu, jäljityksen sivutuotteena löydetty luolasto löytyy myös tulevissa jahdeissa.
Supikoiran yöllinen retki on yleensä muutaman kilometrin mittainen – tutkimusten mukaan matkaa kesällä ja alkutalvesta taittuu kolmesta neljään kilometriin. Alkukeväästä matka voi olla joskus huomattavasti lyhyempikin, aina muutamista sadoista metreistä ylöspäin. Jäljet johtavat usein supikoiran käyttämään luolastoon tai muuhun päivämakuupaikkaan, kuten kivilouhikkoon, kantokasaan, puunjuurakkoon, rakennusten suojaan, tiheään taimikkoon tai kuusen oksien suojaan. Supikoiran jälkien painuessa maan alle tarvitaan useimmin luolakoiran apua. Toisinaan jäljitettäessä supikoira saattaa kuitenkin maata kuusenoksien alla liikkumatta vaikka metsästäjä olisikin jo aivan vieressä. Tällöin pitää olla valmiina ampumaan – huolellisesti ja tausta aina tiedostaen. Jäljitettäessä haulikko on yleensä käyttökelpoisin ase.