Nostetaan kissa pöydälle

Suurpetokantoja seurataan pentuehavaintojen ja erillislaskentojen avulla, joten kestävä riistatalous niidenkin osalta edellyttää metsästäjien yhteistyötä riistahallinnon ja riistantutkimuksen kanssa. Valtakunnallisen riistaneuvoston puheenjohtajan Hannu S. Laineen mukaan luottamus virallisiin ilveksen kanta-arvioihin on kuitenkin kokenut kolauksen.

Mikä on totuus kannan koosta?

Ilveskanta on erityisesti Etelä-Suomessa kasvanut räjähdysmäisesti viimeisten vuosien aikana. Keskeisin ongelma ilveskannan hallinnassa on ollut se, että julkisuudessa ja myös päätöksenteossa on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) vuosittain julkistamaa ilvesten minimikanta-arviota pidetty kanta-arviona. RKTL:n omat luvut osoittavat selkeästi, että todellinen ilveskanta ja RKTL:n minimikanta-arvio eivät ole samalta planeetalta.

RKTL on vuosia esittänyt, että ilveskanta kestää normaalioloissa metsästystä noin 15 prosenttia laskettuna edellisen talven kannasta. Kansainväliset tutkimustiedot tukevat vahvasti tätä näkemystä. Vuonna 2008 RKTL:n minimikanta-arvion mukaan ilveksiä oli Suomessa noin 1 600 yksilöä. Maa- ja metsätalousministeriö linjasi tuolloin, että ilveskannan ei tarvitse enää kasvaa, antamalla valtuudet myöntää poikkeuslupia 15 prosenttia talvikannasta. Sen jälkeen neljänä perättäisenä vuonna (2009‒2012) meillä on myönnetty kaatolupia noin 16‒20 prosenttia RKTL:n ilmoittamasta minimikannasta.

Suurin sallittu saalismäärä

Jos RKTL:n minimikanta-arvio pitäisi yhtä todellisen ilveskannan kanssa, niin ilveskantamme olisi laskenut merkittävästi vuosina 2008‒2012. RKTL:n omien lukujen mukaan kanta on kuitenkin kasvanut tänä aikana lähes 70 prosenttia. Johtopäätös on, että Suomen todellinen ilveskanta on ainakin vuosina 2008‒2012 ollut 50‒100 prosenttia suurempi kuin RKTL:n ilmoittama minimikanta-arvio. Suomen ilveskanta on siis mitä todennäköisimmin ollut viime talvena yli 4 000 yksilöä.

Large carnivore populations

Tassun havaintojen tulkinta

Yksi merkittävä syy suurelle aliarvioinnille erityisesti tihentymäalueilla on Tassuun kirjattujen pentuehavaintojen käsittelyssä. RKTL lähtee siitä, että lisääntyvän ilvesnaaraan elinpiiri on noin 300 neliökilometriä. Tämä perustuu elinpiiritutkimuksiin niiltä ajoilta, jolloin ilveksillä oli vapaus muodostaa oma elinpiirinsä haluamallaan tavalla. Etelä-Suomessa tehtyjen erillislaskentojen perusteella ilvespentueen elinpiiri on pienentynyt reiluun 100 neliökilometriin siitä syystä, että vapaat elinpiirit ovat ajat sitten loppuneet kesken ja ilvesnaaraat joutuvat ahtautumaan luonnollisia elinpiirejään paljon pienemmille elinpiireille.

Kun RKTL arvioi Tassuun kirjattuja pentuehavaintoja, 10 kilometrin säteen sisällä olevat havainnot kirjataan yhden pentueen tekemiksi. Tosiasiassa tihentymäalueilla on 10 kilometrin säteen sisällä 3 tai jopa 5 pentuetta. Todellinen yhden pentueen elinpiirin säde on noin 6 kilometriä. On siis ilmiselvää, että minimikanta-arvio poikkeaa suuresti todellisesta kannasta.

Viime vuosien aikana on Tassu-arvioinnin lisäksi monilla riistakeskusalueilla tehty erillislaskentoja, joilla on laskettu motitusmenetelmällä kaikki alueelta löydetyt pentueet. Näin on päästy yhden vuoden ajaksi vähän lähemmäksi todellisia ilveskantoja. RKTL vetää kannanarvion löydetyistä ja motitetuista pentueista mielestäni hieman erikoisella tavalla.

Otan esimerkin Etelä-Hämeestä, jossa erillislaskenta tehtiin 2.2.2013. Tunnen tapauksen perin juurin, koska olin itse mukana tässä laskentaoperaatiossa.

  • RKTL:n arvio Etelä-Hämeen ilveskannaksi vuodelta 2012 oli 21‒23 pentuetta.
  • Erillislaskenta kattoi lähes 90 prosenttia Etelä-Hämeen alueesta. Laskennan ulkopuolelle jäi Padasjoki kokonaan ja pienehköjä osia eräistä muista riistanhoitoyhdistyksistä.
  • 2.2.2013 kello 13.00 Etelä-Hämeessä oli motitettuina 48 eri pentuetta, joiden kaikkien jäljet varmistettiin, varmistajina koulutuksen saaneet henkilöt. Kahdessa motituksessa oli joitakin epäselvyyksiä ja RKTL poisti ne lopullisesta luvusta, jolloin siis lopputulos oli 46 motitettua pentuetta.
  • RKTL vähensi muistiossaan maa- ja metsätalousministeriölle 6 pentuetta arviointiteknisin perustein.
  • RKTL:n virallinen arvio maa- ja metsätalousministeriölle toimitetussa ilvesmuistiossa Etelä-Hämeen osalta oli 32‒40 pentuetta.
  • Varmuudella emme löytäneet kaikkia pentueita, vaikka olemmekin erittäin taitavia luonnontuntijoita ja tunnemme myös maastot, joissa liikuimme. Tehtävä oli haasteellinen: on löydettävä 4 tunnissa yli 7 000 neliökilometrin alueelta joka ikinen ilvespentue!

Ainoa varma asia tässä RKTL:n tulkinnassa on se, että minimikanta-arvio ei kuvaa Etelä-Hämeen ilveskantaa. Absoluuttista totuuttahan emme koskaan voi tietää, mutta aivan varmasti lähemmäs totuutta päästään seuraavilla luvuilla:

  • Otamme laskennan pohjaksi motitetut ja varmistetut pentueet, 46 kappaletta.
  • Olettaen, että Etelä-Hämeen ilveskanta on kohtalaisen tasainen, laskematta jääneillä alueilla oli 5 pentuetta.
  • Olettaen, että löysimme lasketuilla alueilla 90 prosenttia kaikista siellä olleista pentueista, löytymättä jäi 5 pentuetta.
  • Todellinen minimiluku on siis 56 pentuetta, mutta yli 60 pentuettakaan ei ole välttämättä kaukana totuudesta. Pentuemäärä on 50‒75 prosenttia suurempi kuin ministeriölle raportoitu luku.

Kannanarvioinnin tulevaisuus

Ilvesten kanta-arviointien ja kannan säätelyn tulevaisuus näyttää surulliselta. Meillä on nyt käytössä kaksi arviointitapaa, joiden tulokset näyttävät poikkeavan tosistaan merkittävästi: Tassu-menetelmä ja erillislaskennat.

RKTL on viestittänyt, että erillislaskennan jälkeen kahden seuraavan vuoden Tassu-arvioinneissa otetaan erillislaskennan tuloksiakin huomioon, mutta laskentojen vaikutus liudentuu vuosittain ja kolmas vuosi laskennan jälkeen perustuu puhtaasti Tassu-menetelmään. Tästä seuraa, että Etelä-Hämeen osalta ilveskanta-arviot tulevina vuosina osoittavat laskevia lukuja täysin riippumatta siitä, miten ilveskanta kehittyy.

Erillislaskennan palautetilaisuudessa näytetty kalvosarja

Etelä-Hämeen metsästyspinta-ala on alle 8 000 neliökilometriä. Vaikka siellä olisi kuinka paljon havaintoja ilvespentueista tasaisena mattona, niin Tassu-menetelmä tulostaa vuonna 2016 alueelle enintään 24 pentuetta, jos sen perusteita ei radikaalisti muuteta. Jos sitten esimerkiksi vuonna 2017 Etelä-Hämeessä tehdään erillislaskenta, saattaa ilveskanta hypätä taas 100 prosenttia ylöspäin.

Ilvesten tihentymäalueilla tulevaisuudessa ilveskanta-arviot, joiden perusteella tehdään verotuspäätöksiä, eivät enää riipu ollenkaan todellisista ilveskannoista ja niiden kehityksestä, vaan talvikannan arvioinnin menetelmästä. Suurempaa typeryyttä kannanhoidossa on kohtalaisen vaikea edes kuvitella.

Tassu on ilveskannan suuruuden arviointimenetelmänä ainakin tihentymäalueilla kelvoton. Tulos riippuu vain ja ainoastaan Helsingin Viikissä tehtävästä päätöksestä: mikä on se ympyrän säde, jonka sisällä olevat pentuehavainnot määritellään yhden pentueen tekemiksi. Ainakin ilvesten tihentymäalueilla meidän pitää siirtyä luotettavampaan ilveskannan arviointijärjestelmään, jossa ilvekset arvioidaan motituslaskennalla 3‒4 vuoden välein ja sen jälkeen tehdään verotussuunnitelma 3‒4 vuodeksi. Tämän mallin käyttöönotto vaatii panostuksia RKTL:ssä ja teettää lisää työtä riistakeskuksen aluetoimistossa ja ennen muuta vaatii kovat työpanostukset metsästäjiltä. Se on hinta, joka meidän pitänee maksaa luotettavammista kanta-arvioista. Tällaisen toimintamallin käyttöönottoon viittaa myös loppuraportissaan Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin arviointiryhmä, joka maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta teki viime vuonna Suomen suurpetopolitiikan evaluoinnin.

11 kommenttia artikkeliin ”Nostetaan kissa pöydälle”

  1. Tiltu Nurminen

    Täsmälleen samat ongelmat koskevat myös susien kannanmääritystä. Tästä hyvänä esimerkkinä on mm. Perhon alueen susien erillislaskenta paikallisten metsästäjien voimin huolellisesti dokumentoituna. Susia löytyi moninkertainen määrä RKTL:n ilmoitukseen verrattuna.

  2. Leena Iivonen

    Kannan tarkassa määrittelyssä on omat lajikohtaiset haasteensa. Mallit eivät aina riittävästi huomioi kaikkia muuttujia, koska ollaan tekemissä luonnon kanssa, joka ei kaikin paikoin noudata orjallisesti matemaattisia kaavoja. Silti se ei tarkoita sitä, etteikö aina olisi varaa parempaan.

    Mitä taas tulee Kommenteissa mainittuun Perhon susilaskentaan… Kiitos juurikin huolellisen dokumentaation, siitä on mahdollista tutustua tilanteeseen käymättä läpi henkilökohtaisesti jokaista jälkeä ja tästä dokumentaatiosta kyetään myös päättelemään, että julkisuudesakin esitetty johtopäätös 12 sudesta ei ole kovin realistinen, joten sen sijaan, että käyttäisin sitä eksatina osoituksena virallisen kanta-arviomallin toimimattomuudesta, käyttäisin sitä esimerkkinä siitä, että johtopäätösten teossa on syytä huomioida myös kyseisen eläinlajin lajityypilliset ominaisuudet, muuten ollaan niin ikään pitkällä metsikön puolella.

    • Raimo Anttila

      Laskimme Perhossa sudet ihan peräkamaripoikain logiikalla. Jotain meidän piti kuitenkin olettaa lajityypillisestä käyttäytymisestä. Perustimme homman uskoon susien lentokyvyttömyydestä ja etsimme alueelta suden jälkiä. Kaikkien jälkien päässä päättelimme olevan suden, Palastelimme aluetta hiihtäen ja tieverkkoa ajaen siten, että jälkien päätepisteet voitiin paikallistaa johonkin kierrettyyn alueeseen. Jos sisään meni esim. viidet jäljet ja yhtään ei tullut ulos, lohkossa oli viisi sutta. Näin saimme tulokseksi Perhon alueelle 12 sutta. Ja tämä on mielestämme ehdoton varma minimi, mukaan hyväksyttiin vain tuoreet havainnot.

    • Heikki Kari

      Seliitäkkö niin että mäkin tajuan ,maalta ku oon ,en tajunnu sanaakaan tuasta.Tais olla ote jostaki ”urpilaases vappupuheesta”. Ennen lähärettihin siitä jotta siälä elukan jäläkijonon pääs on aina itte elukka ,koriakkaa jos tämä ”malli ”on muuttunu.

  3. Jukka Nikkilä

    Hannu S Laine on aivan oikeassa. Ilves on näillä tihentymäalueilla sen verran yleinen, ettei jokamieheltä havainto etene kuin huoltoaseman baariin, jos sinnekään. Tällaisten kannanhoitoalueitten, mikäli niitä ilvespopulaatioille muodostetaan, on mahdollista aktivoida metsästäjät ja mahdollisesti myös muut luonnososakulkijat tällaiseen juuri esim. joka kolmas vuosi tapahtuvaan laskentaan. Tulokseen tietty malli jolla sitä oikaistaisiin ja sillä päästäisiin eteenpäin. Tässä havainnoitaisiin paitsi ilvesporukkaa myös muita metsän eläimiä, mm. susia.
    RKTL:n on kehitettävä uusia malleja moneen muuhunkin. Hirvessä sitä varmasti tehdään, mutta vaikeaa on päästä eroon jäävän kannan ilmoituksesta ja tämän luvun käyttämisessä tulevan kauden verotussuunnitelmien teossa.
    Esitän, että lähdette RTTL:ssä kehittämään lennokkeihin perustuvaa kanta-arvioita. Kun porukka ilmoittaa alueelle 20.11 15 elukkaa, niin arpa iskee ja voutiin otetaan yhteyttä. Hänen pitää kertoa missä ne elukat ovat. Sitten lennokki ilmaan ja näyttöruudulta seurataan, mitä alapuolella näkyy. Kuva elukoista ja kaikki on kunnossa. Pistokokein saimme paljon aikaan. Kannattaisi kokeilla?

  4. TImo Roto

    Mistä tämä olettamus on tullut että näissä teholaskennoissa löydetään kaikkien ilvespoikueiden jäljet, aikaa on se nelisentuntia tehdä laskentaa koko maakunnan alueella.

    Ennemmin oletus on että tuossakin laskennassa jää jopa tyhjiin lohkoihin mottiin pentueita koska, jos ei jälki havaintoja teidenvarsissa ja hiihtoreiteillä niin alue merkittiin oletuksena olevan aina tyhjä pentueista.

  5. Jari Hämäläinen

    Erinomainen kirjoitus ja toivoisin että tämä julkaistaisiin myöskin Metsästäjä – lehdessä.

  6. Arto Määttä

    Huomauttaisin, että kaikissa näissä viranomaistahojen tekemissä laskelmissa taustalla kummittelee yksi yksinkertainen fakta: julkinen rahoitus. RKTL on MMM:n tulosyksikkö ja sen olemassaolo perustuu siihen, että se saa jukista rahoitusta MMM:n potista. Kyse on siis julkisten rahavarojen ohjauksesta omalle hallinnonalalle.

    Tässä ”liiketoiminnassa” on edullista, että asiat esitetään pahimman skenaarion mukaan. Tällöin huoli riistaeläinkannoista saadaan säilytettyä ja rahaa on helpompi pumpata työhön, jolla pyritään ratkomaan ongelmia (näennäisesti).

    Tämä ei siis ole vain suurpetokantoja koskeva sääntö, vaan ylipäätään kaikki RKTL:n laskelmat lähtevät tästä samasta perusolettamuksesta. Ne eivät pyrikään olemaan realistisia vaan niiden tarkoituksena on lisätä huolta ja tätä kautta ohjata rahavirtoja riistantutkimukseen. Niin hullulta kun se saattaa kuulostaakin, on useillakin tutkijoilla suurempi huoli omasta työpaikasta kuin riistaeläinkannoista.

  7. Pekka Ala-Jaakkola

    Kun vasta muutama nuorinsusi oli pannoitettu, julkisti RKTL ”tutkimustietona, että vain 1-3% paikannuksista oli pihojen lätettyvillä. Aineistosta ei poistettu pesä lähettyvillä olevia paikannuksia, eikä siinä siis ollut mukana nuoria susia. Pelkkää roskaa koko tutkimus.

    Ilveskannan arvio on täysin pielessä.

    Miksi kenenkään kannattaisi uskoa RKTLn arvioon susikannasta, kun laitos tekee alokasmaisia virheitä ihan solkenaan.

    Kuten edellä ehdotettiin, olisi laitoksen sulkeminen erinomainen säästökohde. Paljon mieluummin se, kuin vanhustenhoito tai poliisi. Asianmukaista tutkimusta voi aina ostaa, vaikka yliopistoilta. RKTL:a kannattelee vain byrokraattinen itseintressi ja vihreiden hallituspaikka.

  8. Juha Espo

    Konservatiiviskeptikon mielenlaadulla on pakko todeta, että harvinaisen hyvin perusteltu kolumni, jonka väittämiä on vaikea olla hyväksymättä vaikka olisi minkämoinen vastarannan kiiski, kiitos!

  9. Jukka Mattila

    Hyvin kirjoitettu kolumni. Tätä rataa kun muutama vuosi vielä ilveskantaa Hämeessä ja muualla Etelä-Suomessa kasvatetaan, niin lumijälkilaskennan tueksi pitää ottaa vielä latvalaskentakin ;-).

    Ainakin meidän metsästyseuran alueella ilveksia alkaa olemaan niin runsaasti, että kohta kaikki eivät mahdu maassa kulkemaan, vaan osa liikkuu varmaan puittamalla :-).

    Niin – ja Tampereella noita ilveksenpirulaisia liikkuu vaikka kuinka paljon hokkarit jalassa, mutta onneksi niitä ei sentään tarvitse alkaa motittamaan – sano Tapparan mies!

Kommentointi on suljettu.