Näkymättömien valkohäntien jäljillä

Valkohäntäpeuralla on alueellisia kannanhoitosuunnitelmia, mutta valtakunnallista kannanhoitosuunnitelmaa tai toimenpideohjelmaa ei vielä ole. Suunnitelmaa ei ole, koska valkohäntäpeurakantaa ei tunneta riittävän hyvin, osa valkohännistä on näkymättömissä. Mitä nämä näkymättömät valkohännät sitten ovat? Tähän kysymykseen pyritään Loimaalla käynnissä olevalla Turun yliopiston kokeella löytämään vastauksia.

Tutkimusalueella kerätään riistakamerahavaintoja, joilla saadaan selvyys ”näkyvistä” peuroista. Riistakamerakuvista on kuitenkin hankalaa tai mahdotonta tunnistaa, muuta kuin pukit. Tällöin ”näkymättömiksi” jäävät kaikki naaraat ja vasat joita ei kyetä yksilöimään kuvien perusteella, samoin pukit jotka eivät ole osuneet yhteenkään kameraan.

Käytännössä naaraiden ja vasojen yksilöiminen riistakamerakuvien perusteella on vaikeaa tai mahdotonta.

Näistä eläimistä pyritään saamaan tietoa DNA:n avulla. Tutkimusalueella on säännöllisesti kerätty valkohäntäpeurojen papanoita, joista DNA:ta eristämällä yksilöt kyetään tunnistamaan. Nämä tiedot yhdistämällä päästään käsiksi koko alueen valkohäntäpeurakantaan.

Eläinkantaa selvittäessä käytetään spatial capture-recapture menetelmää. Capture-recapture tarkoittaa pyyntiä ja uudelleen pyyntiä. Menetelmä on ekologiassa perinteisimpiä tapoja pyrkiä määrittämään jonkin alueen eläinpopulaation ominaisuuksia.

Pyynti ja uudelleenpyynti menetelmää voidaan selventää seuraavalla esimerkillä. Yhtenä iltana mennään valkohäntäpeuran ruokintapaikalle kytikselle. Aseena on kiväärin tai jousen sijaan värikuula-ase. Ruokinnalle tulee peuroja pitkin iltaa, ja joka ikisen kylkeen ammutaan värikuula-aseella täplä. Samalla pidetään kirjaa kuinka monta niitä oli, illan aikana paikalle tulee 5 peuraa. Esimerkiksi viikon päästä tullaan samalle kytispaikalle, mutta tällä kertaa jätetään aseet pois ja otetaan pelkät kiikarit tai kamera matkaan. Ilta istutaan kytiksellä ja lasketaan kaikki paikalle tulleet peurat. Erikseen lasketaan ne yksilöt, joilla on viikko sitten ammuttu täplä kyljessä. Kytiksellä käy 3 peuraa joilla on täplä kyljessä ja 4 joilla ei ole, eli yhteensä 7.

Tämän jälkeen homma onkin pelkkää matematiikkaa:

  1. Lasketaan montako prosenttia toisena päivänä ruokinnalle saapuneista peuroista oli merkattu. Seitsemästä peurasta kolme oli merkattu, eli 3/7*100=42,9%
  2. Tietäen kuinka paljon merkattuja peuroja yhteensä oli (5), voidaan arvioida kuinka paljon merkkaamattomia peuroja jäi käymättä ruokinnalla toisella kertaa. Eli oletetaan, että merkatut 5 peuraa edustaa samaa määrää koko peurapopulaatiosta kuin meidän kokeessa, eli 42,9 %.
  3. Jotta päästään 100 % peuroja, täytyy 42,9% kertoa 2,33:lla ja samalla 2,33:lla kerrotaan tuo alkuperäinen 5 merkattua peuraa, jolloin saadaan 11,667 peuraa. Koska kaikki peurat ovat kokonaisia, tulos pyöristetään kahteentoista.

Tähän samaan periaatteeseen hankkeessa käytetty menetelmä perustuu. Sen sijaan, että valkohäntäpeuroja ammutaan värikuula-aseella, tarkastellaan riistakamerakuvista, monestiko sama pukki esiintyy samassa kamerassa. Ja kuinka monesti saman eläimen DNA:ta löytyy samalta koealalta. Kun malliin on vielä lisätty tämän tiedon lisäksi paikkatieto, pystytään arvioita tarkentamaan entisestään. Tieteellisessä tutkimuksessa luonnollisesti havaintoja kerätään paljon enemmän, jotta tulokset ovat luotettavia. Perustana oleva ajatus on kuitenkin melko yksinkertainen.

Kun käytetään capture-recapture menetelmän sijaan spatial capture-recapture menetelmää, saadaan entistä tarkempaa tietoa. Spatial viittaa siihen, että käytetään paikkatietoa (riistakameroiden sijainnit ja papananäytteiden sijainnit). Tällöin voidaan määrittää eläintiheyksiä, eikä niinkään eläinten lukumäärää. Samaten voidaan arvioida eläinten käyttämän alueen kokoa havaintoaikana ja tehdä vertailua pukkien ja lehmien välillä. Myös eläinten käyttämä elinympäristö voidaan lisätä malliin.

Eerojuhani Laine
Suunnittelija
Suomen riistakeskus