Suomen, Ruotsin ja Norjan keskeiset viranomaiset suurpetoasioissa ovat allekirjoittaneet kehysasiakirjan, joka vahvistaa yhteistyötä Fennoskandian susikantojen hoidossa ja suojelussa.…
mirjarantala
Syksy on pahinta hirvieläinkolariaikaa
Eniten eläinonnettomuuksia tapahtuu tunti ennen auringonnousua ja tunti auringonlaskun jälkeen. Loka-marraskuussa valkohäntäpeurojen kiima-aika saa eläimet liikkeelle, ja samalla…
Hirvijahti alkaa täysimittaisesti ensi lauantaina
Hirven varsinainen metsästysaika alkaa lokakuun toisena lauantaina, kun vahtimismetsästyksen lisäksi sallitaan myös muut metsästysmuodot. Lapissa, Kuusamossa ja Taivalkoskella…
Lähetä kuva saaliiksi saamastasi metsähanhesta
Suomen riistakeskus kerää kuvia saaliiksi saaduista metsähanhista. Kuvista tehdään alalajimääritys nokan värityksen sekä pään mittasuhteiden perusteella sekä ikämääritys…
LUKE: Suomen ahmakanta on kasvanut – kasvua etenkin viimeisen kymmenen vuoden aikajaksolla
Vuoden 2020 helmikuussa Suomessa oli todennäköisesti 385 – 390 ahmaa, joista poronhoitoalueella eli 135 – 140. Ahmamäärä on…
Poronhoitoalueen ilveksen kannanhoidollinen metsästys alkaa lokakuun alussa
Ilvestä voi poronhoitoalueella metsästää poikkeusluvilla lokakuun alusta helmikuun loppuun saakka. Poikkeuslupia myönnettiin tänä vuonna yhteensä seitsemän kappaletta. Ilveksistä…
Majavat elinympäristön ennallistajina ja metsätalouden vahinkoeläiminä
Majavat ovat osa Suomen luonnon monimuotoisuutta, mutta padoillaan ne voivat aiheuttaa vahinkoja maa- ja metsätaloudelle. Vahinkoja estetään suunnitelmallisella…
LUKE: Susien DNA-keräys laajenee – tule mukaan näytekerääjäksi!
DNA-seurannan avulla saadaan tietää susista asioita, jotka eivät paljastu millään muulla menetelmällä. Sen avulla tunnistetaan susiyksilöitä ja saadaan…
Metson ja teeren talvimetsästysalue laajenee
Metsäkanalintujen metsästys alkaa torstaina. Metsästysajat ovat edellisvuoden tapaan pitkät, ja urosmetson ja -teeren talvimetsästys sallitaan rajoitetusti tammikuussa. Metsästäjiä…
Havainnoilla tarkempaa tietoa peurakannasta
Metsästäjät alkavat kirjata havaintoja valkohäntäpeuroista seitsemän riistanhoitoyhdistysten alueella. Tavoitteena on tarkentaa kanta-arviota ja saada vakautta kannan säätelyyn. Valkohäntäpeurakannan…