Siirry sisältöön

Alkusyksyn hirvieläinten metsästys pienentää kolaririskiä

Pyyntiluvanvaraisten hirvieläinten metsästyskausi alkaa syyskuun alussa. Alkukauden metsästyksellä on tavoitteena torjua vahinkoja liikenteessä ja viljelyksillä. Lapin maakunnan lisäksi aikaistettu hirvenmetsästys on mahdollista nyt myös Kuusamon ja Taivalkosken kunnissa. Muualla maassa hirveä on mahdollista metsästää vahtimalla pellolta ja valkohäntäpeuraa ja kuusipeuraa vahtimalla myös muualta syyskuun alusta lähtien.

Valkohäntäpeurakolarit ovat runsastuneet vahvalla peura-alueella Etelä- ja Lounais-Suomessa. Vahtimismetsästyskauden tavoitteena on lisätä alkusyksyn peurasaalista, jolloin eläimiä olisi liikenteessä vähemmän loppusyksystä.

– Valkohäntäpeurakolarit painottuvat loka-marraskuulle, jolloin peurojen kiima-aika lisää niiden liikkuvuutta. Myös hirvikolareita sattuu syksyllä runsaasti, koska hirvien kiima-aika syys-lokakuussa sekä siirtyminen talvilaitumille laittavat hirviä liikkeelle. Lisäksi syksyllä olosuhteet liikenteessä ovat pimeyden ja sääolojen vuoksi huonot, riistapäällikkö Jani Körhämö Suomen riistakeskukselta kertoo

Vahtimismetsästyksessä eläinten ajaminen ja koiran käyttäminen on kiellettyä. Mahdollisessa peurojen ruokinnassa on muistettava, ettei ruokintapaikkoja tule sijoittaa vilkkaasti liikennöityjen tieosuuksien välittömään läheisyyteen.

Lapin maakunnassa sekä Kuusamon ja Taivalkosken kunnissa hirvenmetsästys on sallittu 1.9.–20.9., minkä jälkeen hirvet on rauhoitettu niiden kiima-ajaksi. Metsästys jatkuu jälleen lokakuun toisena lauantaina, jolloin myös muualla maassa alkaa varsinainen hirvenmetsästyskausi.

Alkavalle metsästyskaudelle hirven pyyntilupia myönnettiin hieman enemmän ja valkohäntäpeuran pyyntilupia lähes neljännes enemmän kuin viime vuonna.  Syksyn ja talven jahdeissa on käytössä 54 653 hirven ja 44 291 valkohäntäpeuran pyyntilupaa. Yhdellä pyyntiluvalla saa pääsääntöisesti kaataa yhden aikuisen eläimen tai kaksi vasaa.

Hirvieläimet ovat maamme tärkeimpiä riistaeläimiä ja niiden metsästykseen osallistuu vuosittain noin kolmannes Suomen 300 000 metsästäjästä. Hirvieläinten metsästyksellä on riistasaaliin lisäksi merkittävä virkistysarvo ja hyvinvointia tuottava sosiaalinen merkitys.