Eviran villisikojen näytteenotto-ohjetta on päivitetty ja vuoden 2015 alusta villisioista lähetettävistä näytteistä maksetaan 30 euroa yhden villisian näytteitä kohden.
Metsästäjien ampumasimulaattori on käytettävissä
Tervetuloa Riistatalolle Kaarinaan kokeilemaan uutta ampumasimulaattoria! Riistatalo ja simulaattori ovat avoinna kaikille tutustumista varten koko tammikuun.
Suomen riistakeskus myönsi poikkeusluvan yhden suden pyyntiin Toholammin ja Lestijärven hakemusalueelle
Suomen riistakeskus on myöntänyt poikkeusluvan yhden suden pyyntiin toistuvien pihakäyntien perusteella.
Hirvialueiden haku valtion maille lähestyy
Hirvenmetsästyksen alueluvat valtion maille ovat haettavissa 1.1.- 2.2.2015 klo 16.00. Aluelupaa voi hakea sähköisesti netissä Metsähallituksen lupahakujärjestelmän kautta.
Pohjois-Karjalan ilveskanta lasketaan lauantaina
Pohjois-Karjalan ilvesten lumijälkilaskenta on PERUTTU. Viikolla on tullut lunta lisää ja ennusteen mukaan lauantain vastaisena yönä on luvassa runsasta lumisadetta koko maakuntaan.
Joulun aukioloajat
Asiakaspalvelumme on joulun aikaan auki arkipäivisin kello 9-15, mutta kiinni aatonaattona 23.12. Kauppamme on avoinna arkipäivisin kello 9-15, mutta poikkeuksellisesti auki 23.12 kello 9-12 ja kiinni 31.12. sekä 2.1. Suomen riistakeskus toivottaa hyvää ja rauhallista joulua!
Sudenhoitosuunnitelma lähti lausunnoille
Sudenhoitosuunnitelma lähti tänään lausunnoille. Sen tavoite on sovittaa yhteen sudensuojelu ja susireviireillä asuvien ihmisten tarpeet.
Riistakeskus myönsi Kainuuseen poikkeusluvan suden pyyntiin
Suomen riistakeskus on myöntänyt poikkeusluvan yhden suden pyyntiin Kainuussa. Poikkeuslupa-alueesta suurin osa on Sotkamon itäosassa. Mukana on myös hieman Kuhmoa kunnanrajan läheisyydestä.
Riistakeskus myönsi Pohjois-Karjalaan poikkeusluvan suden pyyntiin
Suomen riistakeskus on myöntänyt poikkeusluvan yhden suden pyyntiin Pohjois-Karjalassa. Poikkeuslupa on myönnetty Joensuun, Juuan ja Kontiolahden kuntien alueelle sijoittuvalle hakemusalueelle.
Teeren talvimetsästys on tänä talvena kielletty
Teeren talvimetsästys on kielletty koko maassa ensi tammikuussa.