Suomen Metsästäjäliitto järjestää 4.6. villisikaseminaarin. Ohjelmassa on mielenkiintoisia esityksiä niin kotimaisilta kuin kansainvälisiltä asiantuntijoilta. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Ethän houkuttele karhua pihaasi?
Karhuja havaitaan erityisen paljon keväällä ja alkukesällä, jolloin luonnossa on niukasti ravintoa tarjolla ja otsot joutuvat liikkumaan paljon jopa valoisaan aikaan. Karhuja ei tule tieten tahtoen ruokkia tai houkutella asutuksen lähelle edes ruoan hajuilla.
Sähköä nallen hunajatuskaan – hyvin huollettu sähköaita estää hunajavarkaudet
Sähköiskun saanut karhu kunnioittaa yleensä sähköaitaa ja jättää mehiläispesät rauhaan. Suomen riistakeskus on yhdessä Suomen Mehiläishoitajain Liiton kanssa kehittänyt tarhojen suojausmenetelmiä. Sähköaita on todettu toimivaksi ja kustannustehokkaaksi.
Itä-Suomen hallinto-oikeus hylkäsi valitukset kannanhoidollisista susipoikkeusluvista
Itä-Suomen hallinto-oikeus hylkäsi valitukset Suomen riistakeskuksen päätöksistä koskien poikkeuslupia, joilla oli mahdollistettu kahdeksan suden metsästäminen Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueilla.
Osallistu metsähanhen pesimäkyselyyn ja maastokartoituksiin
Metsähanhesta kiinnostuneiden luontoharrastajien toivotaan vastaavan pesimäalueita ja pesivien parien määrää selvittävään kyselyyn sekä vapaaehtoisiin maastokartoituksiin.
Suomen hirvikanta on hienoisessa kasvussa
Suomen hirvikannan koko syksyn 2014 jahdin jälkeen on Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan noin 83 000 hirveä. Kanta kasvoi edellisvuodesta noin 4 prosenttia.
Nuorten eräleiri Haapajärvellä
Haapajärvellä järjestetään 4.–7.6.2015 nuorten eräleiri, jonka ohjelmassa on muun muassa ampumakoulutusta, maastossa liikkumisen perusteita, metsästyskoirien esittelyä, pienpetopyyntikoulutusta ja vapaa-ajan aktiviteettejä. Leiri on suunnattu 11–16-vuotiaille tytöille ja pojille.
Oikaisu: Haulikon makasiini mitataan ampumattomilla patruunoilla
Metsästäjä-lehden 3/2015 artikkelissa sivuilla 16-17 oli virheellistä tietoa haulikon patruunoiden pituuksista. Haulikot, joiden toimintatapa on itselataava kertatuli, makasiinin pituus tulee luonnollisesti laskea ampumattomien patruunoiden mukaan. Ampumattomat patruunat ovat lyhyempiä kuin artikkelissa väitettiin.
Olemme mukana Varsinais-Suomen Kalastus- ja Erämessuilla
Suomen riistakeskus on mukana Salossa järjestettävillä Varsinais-Suomen Kalastus- ja Erämessuilla tulevana viikonloppuna 22.–24.5.2015. Tervetuloa osastollemme tutustumaan Oma riista -palveluun ja kokeilemaan Turun seudun rhy:n ampumasimulaattoria.
Hunajalla houkuttelu voi tarkoittaa karhulle kuolemantuomiota
Suomen Mehiläishoitajain Liitto muistuttaa tiedotteessaan, että karhua ei ikinä saa ruokkia hunajalla luontokuvausta tai muuta tarkoitusta varten. Hunajaan tottunut karhu aiheuttaa tuhansien eurojen vahingot mehiläistarhoilla. Pahimmillaan hunajaan tottunut karhu joudutaan lopettamaan.