Luonnonvarakeskus julkaisi viime perjantaina arvion Suomen villisikakannasta. Arvion mukaan Suomessa elää noin 3155 villisikaa. Kanta on kasvanut noin 23,6 prosenttia viime vuoden tammikuusta.
– Villisikojen määrä on noussut merkittävästi, vaikka olemme pyrkineet helpottamaan metsästystä kaikin mahdollisin tavoin. Villisian jäljille pääsee parhaiten lumijälkien avulla eli nyt on otollinen aika lähteä metsälle. Toivottavasti mahdollisimman moni innostuu villisikajahtiin, toteaa ylitarkastaja Janne Pitkänen maa- ja metsätalousministeriöstä.
23.2.–25.2. järjestetään valtakunnallinen villisikajahti. Villisikakannan hallinta on tällä hetkellä erityisen tärkeää, koska afrikkalainen sikarutto leviää Suomen lähialueilla ja Euroopassa kovaa vauhtia. Tauti vaarantaa kotimaisen sianlihan tuotannon ja viennin kokonaan. Metsästys on merkittävässä roolissa villisikakannan harventamisessa.
– Jos sikarutto tulisi Suomeen, se aiheuttaisi rajoituksia myös metsästykseen kuten esimerkiksi metsästyskoirien käyttöön. Myös hirven pyynti vaikeutuisi. Metsästäjien kannattaa siis harventaa kantaa myös oman harrastuksensa vuoksi, sanoo ylitarkastaja Pitkänen.
Uutinen: Maa- ja metsätalousministeriö 13.2.2018 14.07